Viime viikolla on ollut kuuma! Liian, jos minulta kysytään, nyt sitten lämpötila tippunut 15 astetta😅. Olen viettänyt viikon Viron Tartossa, ja rannalla on tullut pitkälti löhöiltyä ja kirjoja luettua.

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva Olen tänä vuonna innostunut lukemaan klassikoita, mm. Jane Eyre, Humiseva harju, Pikku naisia jne. Dorian Grayn muotokuvaa vinkkasi eräs ystäväni, joten tartuin tähän. Sopivasti pokkarikokoinen mahtuu kätevästi matkalaukkuun!

Dorian Grey on nuori ja kaunis, kaikkien ihailema. Hän myös haluaisi pysyä sellaisena, ja myy sielunsa, jotta vain hänestä maalattu muotokuva vanhenisi. Hänen ystävänsä lordi Henry johdattaa Dorian Greyn nautintojen ja paheiden tielle, mutta kasvoissa se ei näy. Maalaus sen sijaan näivettyy näivettymistään, kunnes sitä ei enää kestä katsoa.

Ajatuksia ajatusten perään. Kirja ei juuri tarjonnut kuin muutamia tapahtumia, mutta ajatuksia sitäkin enemmän. Minussa se herätti lähinnä vastakkaisia mielipiteitä kuin kirjan hahmoilla. En pitänyt Dorian Greyn itsekkyydestä ja tyhmyydestä tai lordi Henryn ylimielisyydestä ja naisvastaisuudesta. Olin läpi kirjan kulmat kurtussa.

”Olen pahoillani Harry”, hän huudahti, ”mutta syy on tosiasiassa kokonaan sinun. Kirja, jonka lähetit, kiehtoi minua niin että unohdin ajan kulun.”

”Niin, arvelinkin että pidät siitä”, hänen isäntänsä vastasi ja nousi tuolistaan.

”En sanonut, että pidän siitä. Sanoin, että se kiehtoi minua. Siinä on suuri ero.”

Näin kuvailisin omia tuntemuksiani kirjasta. En suoranaisesti pitänyt siitä, mutta koukeroinen kieli ja ajatusten runsaus kiehtoivat minua. Dorian Greyn muotokuva yllätti minut monesti. Mietin, että sainko lukea itsestään Oscar Wildesta (hänhän oli aikamoinen mies itsekin) vai opinko jotain uutta itsestäni. Niin kuin kirjassa sanottiin, teos kertoo enemmän katsojasta kuin taiteilijasta.

Me kaikki vanhenemme. Se on fakta. Vaikka itsestään huolehtiminen on tärkeää, pelkkään itseensä keskittyminen on pahasta. Sekin on fakta. Kauneus tulee sisältä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Kauneimmatkin kasvot muuttuvat pahuudesta rumiksi.

David Nicholls: Melkein perillä Hei, jotain kevyempää! Huomaan usein lukevani raskaampaa ja kevyttä vuorotellen, niin kuin varmaan moni muukin, sillä se ehkäisee ns. lukujumeja. Pitkää sarjaakaan ei kannata lukea putkeen, jos se ei aivan ole imaissut mukanaan, koska jos ainoa päämääräsi on kahlata viimeinen kirja loppuun, kun kerran olet aloittanutkin, et ymmärrä siitä mitään. Uskalla vaihtaa, se virkistää!

Nyt sitten itse kirjaan. Marnie ei ole poistunut neljän seinän sisältä ikuisuuksiin. Michael ei ole toipunut erostaan. Yhteinen ystävä järjestää heidät yhteen vaellukselle halki nummien. Voiko näin huonossa säässä edes rakastua?

Hellyyttävät henkilöhahmot ja epätavanomainen ympäristö. Marnie ja Michael ovat ihania, humoristisia ja lämminhenkisiä. Matka Irlanninmereltä Pohjoismerelle on vaikeuksia ja naurua täynnä, mutta edes rajuilma ei viilennä tunteita. Hyväntuulinen romanttinen tarina kesään.

Minun elämäni, niin hän ajattelee, minun elämäni. Mutta sen pidemmälle hän ei pysty ajattelemaan, ja hän jatkaa sanojen hokemista itsekseen – osaksi loitsuna, osaksi kirouksena, osaksi rauhoitteluna – ja ajautuu toiseen maailmaan, jossa hän käy silloin kun kipu on tällainen, siihen maailmaan, jonka hän tietää olevan aina omansa vieressä, mutta jota hän ei koskaan jälkeenpäin muista: minun elämäni.

Hanya Yanagihara: Pieni elämä Tämä suuresti arvostettu järkäle on vihdoinkin päätynyt omaankin kirjahyllyyni, ja ehdin aloittaa sitä reissullani. Ensivaikutelma on hyvä, olen vähän päälle 200 sivua lukenut. Monelta taholta olen kuullut, että he ovat lukeneet Pientä elämää pikkutunneille, jotta saisivat kerralla loppuun, mutta minulle teksti on niin intensiivistä, että etenen hitaasti ja pureskelen kirjan tapahtumia. En siltikään varmasti jää mistään paitsi tai pety!

juuliska