Kirjavinkki: Samuel Burr, Täydellinen arvoitus

Riemastuttavinta on aina ratkaiseminen. Ei koskaan ratkaisu.

– Pippa Allsbrook

Vuosikymmeniä sitten Pippa perusti Arvuuttajien klubin. Kerhoon saisi liittyä kuka tahansa, joka on kiinnostunut sanaristikoista, arvoituksista ja pulmapeleistä. Nyt hän on kuollut, mutta on jättänyt vielä yhden arvoituksen kasvattipoikansa ratkaistavaksi: Claytonin oman menneisyyden.

Lähtökohdat ovat siis nämä: Clayton on jätetty Arvuuttajien klubin portaille muutaman päivän ikäisenä. Pippa otti tuolloin lapsukaisen yhteisön hoidettavaksi. Huolimatta hyvästä hoivasta ja rakastavasta perheestä nuorimies haluaa saada selville, ketkä hänen biologiset vanhempansa ovat. Ennen kuolemaansa Pippa on jättänyt Claytonille kirjeen, jossa häntä ohjeistetaan arvoituksen alkuun sanaristikolla. Huomasin heti alkavani sijoitella sanoja siihen, eli lukijakin pääsee konkreettisemmin näkemään vihjeitä. Itse aavistin isän jo hyvin varhaisessa vaiheessa, vaikka päättelymenetelmäni menikin metsään. Äiti säilyi salaisuutena loppuun saakka.

Alkuperäistä takakansitekstiä lukiessani (ei yllä oleva) en oikein tiennyt, mitä odottaa. Hyvää kirjaa toki, mutta sisällöstä ei ollut hajuakaan. Täydellinen arvoitus on lämminhenkinen tarina perhesiteistä, elämän arvoista ja arvoituksista. Se kuljettaa lukijaansa lempeästi ja soljuvasti Pippan menneisyyden ja Claytonin seikkailun välillä. Hellyyttävät henkilöhahmot sulattavat sydämen arvoituksen pikkuhiljaa auetessa.

Teoksessa jännityksen rakentaminen ei ollut ykkösasia. Kaunis tarina ja rakkaus olivat tämän juonen pääpointti. Eikä vain romanttinen rakkaus vaan kaikenlainen muukin; vanhemmuus, ystävyys, sen sellainen. Viimeisen sivun luettuaan hymyilyttää. Tekee mieli sivellä kirjan kaunista kantta. Sitä tietää oppineensa taas jotain uutta elämästä. Yksi hyvän mielen kesäkirja jälleen luettu, tällä kertaa Itä-Suomen vaaramaisemissa.

juuliska

Kulttuuri Kirjat

Kirjavinkki: Axa Fahler, Valehtelija, vakooja, vallankumouksellinen

Ajan kanssa ei pidä juosta kilpajuoksua.

– Jussi Fahler

Axa Fahlerin suku on ollut aina täynnä miehiä, joista ei puhuta, omasta isoisästä lähtien. Mutta millaisia he oikeasti oikein olivat? Sukututkimus vie hänet Kankaanpään sosialismin alkulähteille, Suomen pahamaineisimmille vankileirille ja kasvavaan ja villiintyvään 1900-luvun Kallioon.

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta. Sukututkimuksiin en ole juurikaan perehtynyt, mutta tämä kirja herätti ehdottomasti mielenkiintoni. Kerronta oli pitkälti kuolleiden sukulaisten näkökulmasta, ja tuntui melkein siltä, että kirjailija olisi ollut vieressä kuuntelemassa tai suoltanut tekstiä omasta päästään. Kaikki kuitenkin on pääpiirteissään tapahtunut oikeasti, ja lähdeluettelo on kattava.

Fahlerin suvun miehet eivät olleet pyhimyksiä. Lähes tulkoon jokainen kirjassa tarkemmin syynätty henkilö, Kalle, Jussi ja Leo sekä kirjailijan oma isä olivat enemmän tai vähemmän alkoholisteja ja väkivaltaisia sellaisia. Valehtelijoita, vakoojia, vallankumouksellisia, joita yhdisti lause ”yksi hyvä tarina on sata kertaa parempi kuin tuhat puisevaa faktaa”. En puolustele tällaista, mutta tutkimuksen edetessä niin lukija kuin Axakin alkaa ymmärtää, mikä heidät kaikki ajoi siihen, mitä he tekivät.

Kirja paljastaa asioita Suomen historian vaietuista asioista itsenäisen valtion alkuvuosikymmeniltä. Kuvaukset vankileireiltä, jonne aikoinaan sijoitettiin kymmeniä tuhansia punavankeja, ovat hirveitä. Pahaa tekee. Myös armoton käytös ”väärinajattelijoita” kohtaan on uskomattoman kuuloista, vaikka moni olikin maltillinen vasemmistolainen. Pienikin rike saattoi viranomaisten paisuttelemana tarkoittaa vuosia kuritushuoneella.

Omakin sukuni on erittäin mutkikas, enkä tiedä läheskään kaikkea. Jokaisella suvulla on omat mustat lampaansa ja luurangot kaapeissaan. Jos siis joskus lähtee tutkimaan tarkemmin omia juuriaan, lähes mistään ei kannata yllättyä.

juuliska

Kulttuuri Kirjat