Kirjavinkki: Keigo Higashino, Namiyan puodin ihmeet

Jos kysyjä ei itse halua elää vilpittömästi ja parhaansa mukaan, kaikki menee pieleen, oli vastaus mikä hyvänsä.

– Herra Namiya

Jos olet juuri ryöstänyt talon, piiloutunut autioon kauppaan ja postiluukusta tipahtaa kirje menneisyydestä, mitä tekisit? No nämä kolme pikkurikollista vastasivat totuudenmukaisesti 1900-luvulla eläneiden avunpyyntöihin heidän erilaisissa elämäntilanteissaan.

Kirjassa seurataan siis puodin ja kirjeissä olevien kysymysten ja ihmisten eri vaiheita. On nykyhetki, jossa kolme miestä vastailee menneisyyden ihmisten ongelmiin, sekä itse herra Namiya ja tämän poika menneisyydessä. Ja lukuisia muita ihmisiä, joiden elämään jommankumman vastaukset ovat jollain tapaa vaikuttaneet.

Keigo Higashino on japanilainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti rikoskirjoistaan. Namiyan puodin ihmeet ei ole dekkari, mutta yhtä taitavasti rakennettu teos, mysteerimäinen ja salaperäinen. Ihmisten elämäntarinat kietoutuvat toisiinsa tarinan edetessä loistavasti, vaikka lopussa omaa mieltäni jäävätkin kaihertamaan muutamat kysymykset. Huomaa kyllä, että kirjailija on suosittu dekkaristi. Sellainen kädenjälki näkyy. Pidin kuitenkin tunnelmasta, joka tuli kirjaa lukiessa, miellyttävästä ja lämpimästä. Kirjan kannesta välittyvästä.

Oletin tämän kirjan vaikuttavan minuun vähän eri tavalla, luulin sen olevan erilainen. En kuitenkaan pettynyt, päinvastoin. Olen lukenut hyvin vähän japanilaista kirjallisuutta, mutta esimerkiksi aiemmin tänä vuonna lukemani Kissa joka suojeli kirjoja sai viisi tähteä, eikä tämäkään kylmäksi jättänyt. Pari muutakin samasta maasta olevaa kirjaa odottelevat lukulistallani: Ennen kuin kahvi jäähtyy ja Unohdettujen muistojen valokuvaamo. Näidenkin lukemista odotan uudella innolla!

juuliska

Kuvan lähde: Punainen Silakka

Kulttuuri Kirjat

Kirjakierrosta Helsingissä ja pieni puolustuspuhe paperikirjoille

Vietin viikonlopun Helsingissä ja jo heti matkan alkaessa tiesin vierailevani keskustakirjasto Oodissa ja Akateemisessa kirjakaupassa. Minun täytyy nimittäin myöntää, että olen sen verran sivistymätön, etten ole Oodissa koskaan käynyt, vaikka se on jo vuonna 2018 avattu yleisölle. Apua!

Oodi on siis Helsingin keskustassa eduskuntaa vastapäätä sijaitseva kaupunginkirjasto, josta voi lainata ihan perinteisesti kirjoja, mutta myös kaikkea muuta sieltä löytyy, kuten pelihuonetta, työtiloja, vinyylileikkuria ja ompelukoneita. Otin myös kuvan 3D-tulostimesta, jollaista en ole koskaan aikaisemmin nähnyt.

Hieno kirjasto. Ulkopuolella arkkitehtuuri salpaa hengen, vaikken alan asiantuntija olekaan. Sisätilat ovat raikkaat ja modernit, lukupaikat ja työskentelytilat vaikuttivat erinomaisilta. Kirjavalikoima oli laaja, tosin vähän sekavan oloinen, kirjojen selkämykset olivat tarrojen peitossa. Valkoinen ympäristö, rinnankorkuiset kirjahyllyt ja hälisevät ihmiset eivät kuitenkaan luoneet sitä rauhallista ja kotoista tuntua, mikä on mielestäni kirjastoissa parasta. Mukava visiitti silti.

Akateeminen kirjakauppa on kirjakauppa Pohjoisesplanadilla Helsingin keskustassa. Siellä on iso valikoima ja kauppa kahdessa tasossa. Tämän tunnelmasta pidän jo enemmän, ainoa vain etten löytänyt mitään. Kirjat ovat aika kalliita, eikä alelaareissa ollut juurikaan kirjoja. Ruotsin- ja englanninkielistä kirjallisuutta on suomalaiselle kirjakaupalle mielestäni kohtuupaljon. Haluni lukea englanniksi kasvoi siis entisestään, mutta mutta. Katsotaan.

Helsingin kirjakierrokseni ainoa löytö oli Suomalaisesta lahjakortin lopuilla puoleen hintaan ostettu Dolly Partonin ja James Pattersonin yhteisromaani Juokse, Rose, juokse. Toivottavasti saan vinkata tämän myöhemmin.

Ei tämä kuitenkaan vielä tähän loppunut, koska Piihovin huoltoasemalla Salossa on Abc:n yhteydessä pieni Kirjapuoti, jossa piipahdan jos on aikaa. Siellä kävin ja intouduin keskusteluun pitäjän kanssa. Kysyin, millaista on pyörittää kirjakauppaa huoltoaseman yhteydessä. Vastaus oli odotettavissa: kesällä on vilkasta, talvella hilajisempaa. Keskustelu ajautui paperikirjojen kysynnän hiipumiseen. Mietin sitä pitkään vielä lähdön jälkeenkin. Miksi paperikirjoja ei arvosteta niin kuin ennen?

Ihmisillä on ääni- ja digikirjat, jotka ovat varmasti kätevä tapa pitää useita kirjoja samanaikaisesti mukana tai pelastaa kirjoista pitävän hektinen arki kuuntelemalla jonkun muun lukemista. Mutta silti. Itse olen vakiintunut paperkirjojen kannattaja, se kirjan tuoksu ja paino. Kun saa lukea itse omassa päässään eikä kenenkään muun ääni luo mielikuvia. Itseltäni menisi puolet tarinasta ohi äänikirjaa kuunnellessa, eivätkä e-kirjat ole todellakaan juttuni. Ruutuja toljotetaan jo muutenkin tarpeeksi ja fyysinen kirja miellyttää enemmän silmää. Ymmärrän, jos joku kertoo paperiteollisuuden ja puunkaadon ympäristövaikutuksista, mutta kirjastoissa sama kirja kiertää kymmenillä lukijoilla. Kirjastoissa on laajat valikoimat, ja uudet kirjat tulevat samaan aikaan kuin kirjakauppoihinkin. Tässä siis pieni puolustuspuheeni paperikirjoille (ja vähän kirjastoillekin🤭).

juuliska

Kulttuuri Kirjat Matkat Ajattelin tänään