Ann-Luise Bertell: Halun ja surun maa

Ann-Luise Bertell
Halun ja surun maa
Otava
2026
🎧 Eija Ahvo

Halun ja surun maa on historiallinen romaani, joka kertoo kotirintamalle pohjalaiskylään jääneen kolmen lapsen äidin elämästä ja kielletystä rakkaudesta jatkosodan aikana.

Rut oli vanhempiensa ainoa lapsi ja Edvin Skuggaksen ja kylän suurimman tilan ainoa perillinen. Rut oppi pienestä pitäen työn arvon. Hänestä kasvoi määrätietoinen, ahkera ja vahvatahtoinen nainen. Rut ei innostunut opiskelusta. Hän halusi jatkaa isänsä jalanjälkiä ja viljellä maata. Toiveena oli löytää sopiva puoliso, jonka kanssa Skuggaksen tilan jatkaminen olisi mahdollista.

Myöhemmin Rut tapaa Vernerin, he lyövät hynttyyt yhteen ja perustavat perheen. Verner oli luonteeltaan erilainen kuin Rut. Hän oli herkkä, vaitelias ja valitsi askareiden sijaan mieluummin huuliharpun ja huilaamisen.

Sitten tulee sota ja Verner joutuu lähtemään rintamalle. Rut jää hoitamaan tilaa yksin lasten ja lähitalossa asuvan iäkkään naisen kanssa.

Keväällä 1944 Rut saa kevätkylvöihin ja maatilan töihin avukseen ukranaissyntyisen sotavangin, Antonin Isonkyrön vankileiriltä. Vähitellen Antonin ja Rutin välille syntyy kiihkeä hurmio, joka rikkoo kaikki siveyden ja sovinnaisuuden rajat.

Lopulta sota päättyy, ja mikään ei ole ennallaan.

Kirjan teksti on elävää, kaunista ja runollista. Kirjan hahmot ovat uskottavia ja mielenkiintoisia. Kirja on väkevä, koskettava ja puhutteleva tarina sota-ajan vaikeista aiheista ja vaietuista tunteista. Vahvatunnelmainen ja riipaiseva teos. ⭐️⭐️⭐️⭐️

Kulttuuri Kirjat

Amy Tintera: Valheiden varassa

Amy Tintera
Valheiden varassa
Tammi
2026
🎧Joel Mäkinen, Anna-Riikka Rajanen

Savannah Harper löydettiin kuolleena varhain sunnuntai aamuna Birdyn kartanon lähettyvillä sijaitsevan lenkkipolun varrelta. Tuntia myöhemmin Lucy Chase nähtiin harhailevan pitkin maantien vierustaa paljain jaloin mekko läpeensä veren peittämänä.

Lucy ei muista mitään siitä yöstä, jolloin hänen paras ystävänsä Savannah murhattiin. Riittävien todisteiden puuttuessa hänet todetaan syyttömäksi, mutta texasilaisen pikkukaupungin, Plumptonin asukkaat ovat toista mieltä. He ovat varmoja Lucyn syyllisyydestä. Ja totta puhuen Lucy ei tiedä itsekään onko hän syyllinen.

Mielikuvitusmurhat. Ne alkoivat pian Savvyn kuoleman jälkeen. Kaikki sanoivat Lucya murhaajaksi, ja muistamattomuutensa vuoksi hän ei varmuudella voinut väittää vastaan. Niinpä Lucy alkoi hiljaa mielessään kuvitella eri tapoja miten olisi voinut tappaa Savvyn ja arveli, että mikäli hän kävisi tarpeeksi läpi eri vaihtoehtoja hänen muistinsa palautuisi. Lopulta elämä pikkukaupungissa, murhaajan leima otsalla kävi liian raskaaksi ja Lucyn oli pakko muuttaa pois.

Kuluu viisi vuotta, ja Lucyn elämä on sujunut suhteellisen hyvin. Sitten suositun true crime- podcastin juontaja Ben Owens ottaa yhteyttä Lucyyn ja kutsuu hänet ohjelmaansa. Ben on toimittaja ja Valheiden varassa podcastin juontajana tutkii parhaillaan Savannah Harperin murhaa. Podcastin avulla Lucylla on vihdoin tilaisuus todistaa itsensä syyttömäksi. Tai syylliseksi.

Valheiden varassa on mustalla huumorilla varustettu psykologinen trilleri, jossa on vetävä juoni. Podcast tyyppinen dialogi elävöittää kerrontaa ja pitää tarinan mielenkiintoa yllä. Päähenkilö Lucy aistiharhoineen ja pakko-ajatuksineen kuvautuu epävakaana ja epämiellyttävä hahmona. Kirjassa mainitaan lähinnä sivulauseessa Lucyn käyneen terapiassa. On selvää, että Lucy on psykiatrisen hoidon tarpeessa, mutta tämä on kirjassa sivuutettu lähes kokonaan. Kaikesta huolimatta koukuttava jännäri, jonka mysteeri on ratkaistava ensi tilassa. ⭐️⭐️⭐️✨

Kulttuuri Kirjat