Rakas itsestäänselvyytenä pitämämme vapaus.
Rakas itsestäänselvyytenä pitämämme vapaus,
Viimeisen viikon aikana korona- epidemia on vieny todella monelta ihmiseltä töiden lisäksi pienen osan vapaudesta. On pistäny monella tapaa nöyräksi herätä huomaamaan se miten montaa asiaa omassa elämässä pitääkään itsestäänselvyytenä. Pelkästään se että tällä hetkellä ei välttämättä löydä kaupasta ruisleipää, pastaa tai juuri sitä tuotetta mitä on ajatellu ostavansa, hämmentää. Näin ei ikinä omalla kohdalla ole ollut. Myös se ettei voi lähteä salille, uimaan, leffaan, kirjastoon tai moneen muuhun paikkaan mihin yleensä menisi vapaa-ajalla, tuntuu kummalliselta. On niin tottunu näihin asioihin ja niiden olemassaoloon että menee hetki totutella olemaan ilman niitä, vaikkei missään nimessä puhuta millään tavalla elintärkeistä asioista.
Viime päivinä, aina jonnekin lähtiessä, on joutunut punnitsemaan omaa vastuuta tämän mahdollisista seurauksista. Itsellä ja omalla perheellä on kaikki hyvin eikä kukaan meistä ole tiedettävästi suuressa vaarassa vaikka saisimmekin tartunnan. Ongelmana onkin se että on hyvin mahdollista olla oireeton viruksen kantaja ja sillä että haluaa nähdä ystävää tai päästä tanssimaan, levittää turhaan tartuntaa ympäriinsä. Tuntuu että viimeiset päivät on ollu pelkkää moraalista taistelua oman pään sisällä ja mielipide sekä suhtautuminen tähän kaikkeen muuttuu ainakin tunnin välein. Välillä on vahvasti sillä kannalla että kerran itsellä on kaikki mahdollisuudet pysyä kotona niin on suorastaan ajattelemattomuuden ja itsekkyyden huippu olla tekemättä näin. Välillä taas tuntee niin ylitsepääsemättömän suurta tarvetta nähdä muita ihmisiä ja päästä kahta kilometriä kauemmaksi omasta kodista että edellä mainittu lentää samantien ulos ikkunasta.
On todella mielenkiintoista seurata tätä taistelua oman pään sisällä. Paljolti se muistuttaa esim tupakoinnin lopettamista, karkkilakkoa tai ylipäätään mitä tahansa itselleen asettamaa kieltoa. Muistuttaa siitä kuinka heikko ihmismieli onkaan. Mitä enemmän kieltää itseltään tai joku muu kieltää sinulta jotain, sitä enemmän haluaa sen tehdä vaikka tämä olisi kuinka järjenvastaista. Tähän päälle sotii tietysti se että on täysin ihmisluonnon vastaista olla pystymättä suunnittelemaan tulevaa. Jos nyt annettaisiin jokin selkeä aikamääre minkä ajan pitäisi pystyä noudattamaan tätä ”karanteenia”, olisi se huomattavasti helpompaa. Varmasti myös niille, jotka kuuluvat tai joiden välittömään läheisyyteen kuuluu riskiryhmäläisiä on paljon helpompi olla hairahtumatta itsekkäisiin tekoihin tässä vallitsevassa tilanteessa.
Tätä kaikkea tuskaillessa olen koittanut muistuttaa itselleni että ylipäätään mahdollisuus tämän kaltaiseen puntarointiin on vain sellaisella ihmisellä, joka on monella tapaa erittäin etuoikeutettu. Tässä vaiheessa olen ensinäkin itse vapaa tekemään päätöksiä siitä miten nään parhaaksi tämän hetkisessä tilanteessa toimia. Kukaan ei vahdi minua. Ja jos päätän jäädä ”karanteeniin” on mulla edelleen vapaus käydä ulkona, ostaa kaupasta lähes mitä vaan ja kuluttaa kotona kaikennäköstä viihdettä. On loputtomiin asioita mitä voin kotonani tehdä, varsinkin kun netistä löytää treenejä, blogeja, leffoja, äänikirjoja, podcastejä ja vaikka mitä tekemistä. Pienen lapsen äitinä näihin ei tietenkään samalla tavalla pysty paneutumaan mutta myös yhteistä tekemistä on aika helppo keksiä ja lisäksi olen sillä tavalla helpossa asemassa että Deo on jo 4- vuotias ja pystyy suhteellisen pitkiä aikoja viihdyttämään itseään. Tämä yhtäkkinen kotona koko ajan oleilu olisi huomattavasti haasteellisempaa pienen taaperon kanssa, joka tarvitsee jatkuvaa huomiota eikä juurikaan viihdy yksikseen tai keksi itselleen tekemistä. Silti lähetän kaikille kohtalotovereille paljon tsemppiä, sillä ainakin meillä näkyy jo todella isosti energian määrässä se ettei olla päästy päiväkotiin viikkoon. Pikkasen kauhistuttaa mitä tulee omille hermoille käymään seuraavien ainakin kolmen viikon aikana ja varsinkin siinä tilanteessa jos määrätään ulkonaliikkumiskielto ja energioiden purkamisesta tulee astetta haastavampaa. Nämä ovat edelleen todella pieniä ongelmia mutta kyllä huvittaa joka kerta kun joku kehottaa käyttämään tämän ajan vaikka meditoimiseen ja samaan aikaan toimit kiipeilypuuna:)
Paljon on pyöriny päässä tuo mahdollinen ulkonaliikkumiskielto. Miten onnekas onkaan ettei asu yksin. Kuukausi neljän seinän sisällä yksinään voi olla monelle rankkaa aikaa ja henkisesti hajottavaa. Onnekkaassa asemassa on myös siinä suhteessa että on hyvissä väleissä oman perheen kanssa. Jos riitaa tai kinaa syntyy niin se voidaan puhua auki ja selvittää. Monelle tämä on myös todella otollinen hetki lähentyä ja syventää välejään niin omaan perheeseen, ystäviin kuin itseensäkin. Mielessä on myös käyny sellaiset perheet, jotka tarvitsevat ulkopuolisten apua väliensä selvittämiseen tai joissa on ongelmia esim jonkin riippuvuuden kanssa tai jotka kärsivät väkivallasta. Miten näille perheille käy jos he joutuvat olemaan kuukauden keskenään pienessä tilassa? Tai niille perheille, joilla ei ole varaa tällä viikolla hamstrata ruokaa koska odottavat lapsilisää tai jotain muuta tukea? Itsellä on siis kaikki erittäin hyvällä mallilla vaikka turhautumista varmasti onkin odotettavissa.
Naistenpäivästä on alle kaksi viikkoa vaikka tällä hetkellä siitä tuntuu olevan ikuisuus. Tuona päivänä nostettiin paljon esille sitä miten monella naisella on edelleen todella epäreilut olosuhteet sekä oikeudet. Sitä miten etuoikeutettu itse on kun voi vapaasti olla sitä mitä haluaa ja toteuttaa itseään, ei tarpeeksi usein arvosta tai edes ajattele. Koitan nähdä tätä vallitsevaa tilannetta omana hetkenäni toimia mahdollisimman epäitsekkäästi. Aika nopeesti kun peilaa niitä asioita mitä nyt on itseltä otettu (väliaikaisesti) pois monen toisen tilanteeseen, muistaa sen miten hyvin asiat edelleen on. Vaikka itseltä on lähteny lähes kaikki työt niin voin luottaa siihen että Suomessa asuessani en tule jäämään ilman ruokaa tai joudu luopumaan omasta asunnostani. Korkeintaan jää meidän perheen tämän kesän ulkomaanmatka väliin mikä onkin ehkä vain luonnon tapa rajoittaa turhaa lentämistä. Paljon on liikkunu erilaisia meemejä siitä että nyt on kaikkien hetki pysähtyä tärkeimmän äärelle. Viettää aikaa perheen kanssa, tutkailla omia ajatuksia ja arvoja ja hiljentää tahtia keskittymällä olennaiseen. Kun asiaa ajattelee tältä kannalta niin tuntuu omalla kohdalla naurettavalta edes valittaa koko tilanteesta.
Oon aina uskonu siihen että kaikella on tarkotuksensa ja niin on tälläkin. Meillä täällä Suomessa on kaikki edelleen tosi hyvin niin yritetäänhän ottaa kaikki ilo irti siitä ajasta ja hetkestä mitä meille nyt tarjotaan sekä kuunnella mitä Mother Nature meille yrittää kertoa<3 Tiedän ettei se ole helppoa ja omatkin kelat vaihtaa koko ajan suuntaa mutta ehkä tämän kaiken nyt sanoitettuani on edes vähän helpompi pysyä positiivisena ja keskittyä tilanteen hyviin puoliin sen vakavuutta unohtamatta.
Rakkaudella, Kiira:)