Rakas, tyttäreni,

Täytät tänään viisitoista vuotta ja olet siinä iässä missä itse olin tullessani kanssasi raskaaksi. Jos seuraisit tässä asiassa jalanjälkiäni, minusta tulisi ensi syksynä mummo:) Kuluneet viisitoista vuotta on samaan aikaan menny todella nopeasti ja samaan aikaan syntymästäsi tuntuu olevan vain pieni hetki.

Kun mietin elämääni tuona nuorena äitinä haluaisin antaa itselleni ison halin ja kertoa kuinka hyvin olemme elämässä pärjänneet. Neuvoa olemaan itselleni armollisempi ja suorittamaan vähemmän. Hokea uudestaan ja uudestaan ettei kaikessa tarvitse tavoitella täydellisyyttä. Sanoa “kelpaat juuri sellaisena kuin olet” niin monta kertaa että viesti varmasti menee perille. Lopettaa liiallisen itseni muihin vertaamisen. Painottaa omaan mututuntumaan luottamista. Kannustaa sanomaan ei aina kun siltä tuntuu. Muistuttaa siitä että on ok epäonnistua jossain ja että siitä voi vain oppia. Auttaa löytämään tilanteista hyvät puolet ja stressaamaan vähemmän. Opettaa itseäni pyytämään apua ja uskomaan siihen ettei kaikkea tarvitse jaksaa yksin. Ohjata löytämään ne ihmissuhteet mitkä auttavat elämässä eteenpäin ja joissa voi olla täysin oma itsensä sekä keskittyä hetkessä olemiseen ja tekemään joka päivä jotain mikä tekee minut onnelliseksi.

Nämä on asioita mitä haluaisin sanoa viisitoista vuotiaalle itselleni ja mitä haluan sanoa sinulle nyt. Nämä on asioita mistä on hyvä muistuttaa itseään joka päivä eikä näiden asioiden kanssa kasvaminen lopu vaikka kehityksen myötä lähestymistapa niihin muuttuisikin.

Onneksi on myös paljon asioita mitkä on viimeisen viidentoista vuoden aikana muuttunu ja on ihanaa huomata miten tietyistä asioista puhuminen on vuosien aikana helpottunut. Tänä päivänä terapiassa käyminen ja omien lukkojen etsiminen on enemmän normi kuin poikkeus. Omaan henkiseen hyvinvointiin halutaan panostaa ja ollaan oivallettu että onnellisuus tulee sisältäpäin. Jos viisitoista vuotta sitten tavoiteltiin tiettyä ammattia, työpaikkaa, asuntoa, puolisoa, tietynlaista vartaloa ja milloin mitäkin ulkopuolelta opittua niin nykyään ymmärretään että mikään noista asioista ei tee ihmistä onnelliseksi niin kauan kun suhde omaan itseen ei voi hyvin.

Tottakai edelleen halutaan saavuttaa tiettyjä asioita mutta tarjolla on paljon enemmän yleisesti hyväksyttyjä vaihtoehtoja. Puhutaan oman tien löytämisestä, vapaudesta olla täysillä oma itsensä sekä entisen normin kyseenalaistamisesta. Itse olen varsinkin kuluneen vuoden aikana pohtinut paljon sitä millaisia ennakkokäsityksiä meihin on meidän tajuamatta istutettu esimerkiksi elokuvien kautta. Millainen kuva itsellä oli viisitoista vuotiaana vaikka siitä millainen on hyvä ja ihannoitava keho. Miten syvällä omassa päässä onkaan ollut ajatus siitä että isompi kokoinen ihminen olisi jotenkin aikaansaamaton tai vailla itsehillintää. Että ”hyvä ihminen” treenaa ja syö terveellisesti ja ettei sellainen voisi olla jos ei siltä ulkoisesti näytä. Mistä tällainen ajatusmalli on omaan päähän tullut ja miksi siihen ei ole kiinnittänyt huomiota aiemmin? Olen iloinen siitä että saat kasvaa tässäkin suhteessa avoimempaan maailmaan missä on näkyvillä kaikenlaisia kehoja ja missä juhlistetaan niitä, jotka voivat omassa kehossaan hyvin ja ovat sinut itsensä kanssa. Samalla olen myös pahoillani niistä mahdollisista lukoista mitä olen tämän asian tiimoilta sinulle aiheuttanut omien käsittelemättömien lukkojeni takia.

Onneksi meillä on koko elämä aikaa oppia ja kasvaa sekä muuttaa omia ajatusmalleja. Olen onnellinen meidän jo käydyistä keskusteluista ja että voimme puhua avoimesti kaikesta. Itse olen ollut onnekas siinä suhteessa että sain kasvaa kodissa missä pystyttiin edes jollain tasolla puhumaan seksistä ja seksuaalisuudesta. Muistan hyvin pienenä käydyn lyhyen keskustelun mummini kanssa masturbaatiosta ja siitä miten se on täysin luonnollista ja osa kaikkien elämää. Mummin ainoa neuvo oli pitää huolta siitä että saisi olla yksin ja rauhassa omaan kehoon tutustuessa:) Keskusteluun ei liittynyt minkäänlaista häpeän tunnetta. Nykyään puhutaan sooloseksistä, mikä on mielestäni paljon kuvaavampi sana eikä siihen liity samanlaista stigmaa kuin masturbaatio- sanaa käytettäessä, varsinkin naisten kohdalla. Äitini taas jätti minut kerran viikoksi yksin kotiin lähtiessään Amsterdamiin ja jätti pöydälle kasan käteistä sekä muutaman paketin kortsuja. Emme niinkään puhuneet seksistä mutta tämä oli äitini tapa ns antaa hyväksyntänsä asialle sekä muistuttaa kortsun käytöstä sen sijaan että olisi jotenkin yrittänyt kieltää tai vältellä aihetta.

Jos mietin omia lukkojani seksin suhteen niin en edes osaa kuvitella kuinka paljon enemmän niitä on äitini tai mummoni sukupolvella ja on ollut todella vapauttavaa nähdä kuinka kaikkea seksiin liittyvää tuodaan koko ajan enemmän ja enemmän esille. Puhutaan kortsun käytön lisäksi liukkarin käytöstä ja siitä että kortsu on mahdollistaja eikä jonkinlainen este. Puhutaan omien rajojen tunnistamisesta ja siitä että on ok sanoa missä tahansa vaiheessa ei. Puhutaan avoimista suhteista ja seksuaalisen suuntautumisen koko kirjosta. Tuodaan esiin opittuja vääristyneitä ajattelutapoja ja normalisoidaan kaikkea niin seksistä ja seksuaalisuudesta puhumista kuin kaikesta muustakin avoimesti puhumista. Monta lukkoa on vielä itse kullakin avaamatta mutta onneksi se on tehty nykyään monin tavoin helpommaksi ja tarjolla on paljon erilaisia työkaluja. Ainakin paljon enemmän kuin viisitoista vuotta sitten mikä mahdollistaa paremman, avoimemman ja syvemmän suhteen niin itseensä kuin omiin läheisiin.

Moni menettää yhteyden lapsiinsa teini-iässä mutta meillä on onneksi käynyt päinvastoin. Ollaan lähennytty viime vuosina ja vaikka usein, vähän liiankin usein, puran omaa turhautumista ja väsymystä sinuun valittamalla sotkusta tai asioista mitä itse olisin päivän aikana ehtinyt tekemään, olen äärettömän onnellinen siitä millaista elämää saamme yhdessä tänä päivänä elää. Olen oppinut sinun avulla paljon niin itsestäni kuin elämästäkin enkä malta odottaa mitä kaikkea opin kanssasi tulevaisuudessa. Olen ylpeä siitä miten itsenäinen, vastuullinen ja välittävä sisko, tytär ja ystävä olet. Olen ylpeä siitä miten pidät pääsi mua vastaan ja siitä ettet anna mun raivokohtausten pilata päivääsi:) Olen ylpeä siitä että voimme keskustella kaikesta ja oppia ymmärtämään toisiamme aina vain lisää, vaikka monella tapaa luonteemme ovatkin toistensa vastakohtia. Olen ylpeä siitä miten hienosti kaikkien vastaantulleiden seinien läpi olemme viimeiset viisitoista vuotta yhdessä kulkeneet ja miten niistä selvinneinä olemme päässeet juuri tähän pisteeseen missä nyt olemme<3

Maailman ihaninta syntymäpäivää rakas Caisha Aniara.

Rakkaudella,

Äiti<3

Rakas, etuoikeuteni,

Kolme vuotta sitten elämä koetteli oikein olan takaa. Deon isä ilmotti eräänä päivänä, vain kaksi viikkoa sen jälkeen kun olimme muuttaneet yhdessä ostamaamme asuntoon, ettei ole onnellinen ja haluavansa erota. Tämä tuli minulle täysin puskista ja tunsin monella tapaa itseni epäonnistuneeksi ja petetyksi. Koko se yhteinen tulevaisuus mitä olin mielessäni meille perheenä rakentanut, hajosi yhden päivän aikana. Kaksi päivää myöhemmin sain kuulla että äitini oli kuollut tuona samana päivänä. Tuntui siltä että koko maailma oli kääntynyt minua vastaan ja samaan aikaan piti pitää itsensä koossa lapsia varten. Suunnitella opetukset, pitää tunnit, järjestää hautajaiset, auttaa Deoa sopeutumaan päiväkodin aloittamiseen, uuteen kotiin ja siihen ettei isiä ja äitiä enää näe molempia joka päivä sekä pysyä jotenkin kartalla Caishan ja Jakimin koulunkäynnistä ja elämästä. Puskin päivien läpi jonkinlaisessa sumussa ja itkin öisin pois pahaa oloa. Vaikka tiesin että ero oli kaikin tavoin oikea ratkaisu eikä alkoholismista kärsivän äitini kuolema tullut minään suurena yllätyksenä, oli hyvin vaikea nähdä tilanteen hyviä puolia tai tulevaisuutta missä olisin joskus onnellinen, saati kiinnittää huomioita oman pikku kuplan ulkopuolella tapahtuviin asioihin.

Aika ja mitä se saa aikaan on ihmeellistä. Muistan erään ystäväni sanoneen että ensi vuonna tähän aikaan tulet olemaan vahvempi kuin koskaan ja itse mietin vain kuinka mahdottoman kaukaiselta tuo ajatus tuntuu. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, ihmettelen kuinka nopeasti tuo ajanjakso onkaan mennyt. En vaihtaisi sekunttiakaan siitä pois. Kaiken tapahtuneen myötä olen pystynyt käsittelemään elämääni ja sitä kuka olen ja tänä keväänä silmäni ovat auenneet ympäröivän maailman ja oman etuoikeuteni tutkiskelulle. Isona osana varmasti on ollut koko maailman pysähtyminen sekä epäkohtien isosti esille tuominen. En kuitenkaan usko että henkilö, joka on hukassa itsensä kanssa, pystyy kunnolla tutkimaan suhdettaan muihin tai ympäröivään maailmaan. Kaikki voimat menee omien ongelmien ratkomiseen sekä vastoinkäymisistä selviytymiseen. Ongelmille, mitkä eivät suoranaisesti vaikuta omaan elämään, enemmän tai vähemmän tiedostamatta, yksinkertaisesti ummistaa silmänsä. Ja se että on mahdollista keskittyä vain oman elämän ongelmiin, on yksi iso etuoikeus.

Tämä kevät on pitänyt sisällään niin oivaltamista, epäuskoa, ahdistusta, raivoa kuin syyllisyyden tuntoa. Omaan maailmankatsomukseen on ollut vaikea liittää käsitystä siitä miten epäoikeudenmukaisesti maailma joitain ihmisiä kohtelee. Miten hirveällä ja itsekkäällä tavalla jotkut ihmiset kohtelevat toisia ihmisiä. Valkoisena suomalaisena naisena, joka on kasvatettu uskomaan itseensä ja omiin unelmiinsa, on ollut vaikea edes yrittää miettiä itseänsä vaikka sellaisen naisen tilalle, jolla ei ole valtaa päättää omasta tulevaisuudestaan tai kuvitella miltä jatkuva syrjintä ihonvärin perusteella tuntuu. Olen aina ollut vapaa tekemään mitä haluan. En ole koskaan kokenut etten voisi jotain saavuttaa sen takia miltä näytän. En ole kokenut turvattomuutta tai uhkaa ja olen aina voinut olla täysiä sitä mitä olen. Olen voinut kasvaa ajatellen että ihmisen määrittää se miten hän toimii ja miten hän kohtelee muita. Nämä kaikki, meille niin monelle itsestäänselvyytenä pitämämme asiat, on sen etuoikeuden suomia, minkä kanssa olemme syntyneet. Ja yksi isoimmista etuoikeuksista onkin se että tätä asiaa voi alkaa tarkastelemaan ja käsittelemään vasta sitten kun on siihen itse valmis.

Olen pitkään miettinyt tämän kirjeen aloittamista mutta pelko siitä että sanon jotain väärää sekä häpeä siitä että herää kunnolla omaan etuoikeuteensa vasta nyt on nostanu päätään aina kun olen yrittänyt aloittaa. Viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin ymmärtänyt että on ihan ok herätä näihin asioihin vasta nyt ja että on ihan ok sanoa jotain väärää. Sen voi myöhemmin korjata ja siitä voi taas oppia jotain lisää. Toinen iso oivallus on ollut siinä kuinka paljon itse voin asioihin vaikuttaa ja kuinka se minun etuoikeuteni kanssa on myös velvollisuuteni. Sen sijaan että tunnen kotona ahdistusta maailman epäoikeuksia kohtaan, voin ensin opiskella asiaa ja sen jälkeen tehdä sille jotain. Voin jakaa tietoa muille sekä allekirjottaa vetoomuksia tai itse aloittaa sellaisen. Voin tukea erilaisia järjestöjä, jotka tekevät ihmisoikeuksien eteen jatkuvasti töitä tai hakeutua näiden järjestöjen toimintaan mukaan. Vähintään voin käydä keskusteluja näistä asioista lähipiirini kanssa ja sitä kautta  saada mahdollisesti aikaan lisää keskustelua ja toimintaa. Monessa tilanteessa toimii mainiosti sanonta ”tee muille niin kuin toivot itsellesi tehtävän” tai vain yritys kuvitella itsensä toisen saappaisiin. Jos olisit itse tietyssä asemassa tai tilanteessa, kuinka paljon tekisitkään töitä muutoksen eteen? Entä jos kyseessä olisi oma lapsi, äiti tai ystävä? Löytäisitkö sitten enemmän aikaa kiireisestä arjestasi muutoksen eteen taistelemiseen?

Olen kiitollinen siitä kaikesta mitä minulle on elämäni aikana tapahtunut ja minkälaiseksi ihmiseksi se on minua muokannut. Olen kiitollinen siitä että elämäni monelta tapaa romahti kolme vuotta sitten koska se pakotti minut tarkastelemaan itseäni perinpohjaisesti. Uskon vahvasti siihen että kaikella on tarkoituksensa, vaikka usein mietin että elämässäni ei vain vielä ole tapahtunut mitään niin kamalaa ettei sitä pystyisi selittämään tuolla uskomuksella.

Toivon että tämä kirje herättää edes yhdessä lukijassa halun toimia aktiivisemmin maailman epäkohtia vastaan, varsinkin jos on itse siinä etuoikeutetussa asemassa että nämä epäkohdat eivät varsinaisesti kosketa omaa elämää. Paljon on tehtävää ja välillä tuntuu toivottomalta mutta mitä enemmän ihmisiä on taistelemassa kohti tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa sitä nopeammin muutosta tapahtuu.

Rakkaudella,

Kiira<3