Rakas, ihana joulu.

Rakas, ihana joulu.

Olen tänä vuonna pohtinut miksi rakastan joulua ja sen odotusta niin paljon. Mikä musta tekee ns. jouluihmisen? 

Mulle joulusta ensimmäisenä mieleen tulee läheiset. Perhe ja ystävät ja laatuaika heidän kanssaan. Joulua odottaessa tehdään yhdessä pipareita ja minttukarkkeja (meidän perheen perinne). Juodaan glögiä ja pelataan lautapelejä. Järjestetään pikkujouluja erilaisilla porukoilla ja nautitaan läheisten seurasta. Vietetään kunnolla yhdessä aikaa kiireisen syksyn jälkeen. 

Itse jouluna aika pysähtyy ja saa vaan olla. Kenelläkään ei ole kiire mihinkään. Kenenkään ei tarvitse hoitaa mitään. Voi vaan rauhottua tärkeimmän äärelle. Läheisten lisäksi tämä tarkoittaa mulle myös rauhoittumista itsensä kanssa, omien ajatusten äärelle. 

 

Aina näin ei ole ollut. Vielä muutama vuosi sitten en osannut rauhoittua enkä rentoutua jouluna enkä varsinkaan joulua edeltävinä viikkoina. Puhelimeni täyttyi joululahjalistasta, joulusiivouslistasta ja jouluruokalistasta. Halusin ehdottomasti että haemme yhdessä kuusen muutama päivä ennen joulua ja että koristelemme sen koko perheen voimin ja loukkaannuin jos tälle ei löytynyt aikaa. Stressasin jouluaaton aikataulusta. Pitäisi ehtiä äidin sekä isän, famon ja fafan haudoille. Pitäisi kiirehtiä joulukirkkoon. Pitäisi ehtiä ajoissa takaisin kotiin valmistamaan jouluateriaa. Ja jos joku näistä asioista ei mennyt putkeen, ahdistuin ja stressaannuin entistä enemmän. Aloin oikeastaan rentoutua vasta siinä vaiheessa kun ruoka oli saatu aattona pöytään ja siinä vaiheessa joulua on enää muutama päivä jäljellä.

Jossain vaiheessa aloin miettimään mitkä jouluperinteet ovat sellaisia mistä mulle tulee oikeesti hyvä fiilis. Yksi näistä on jouluvalot, joulukuusi ja kynttilät, niiden yhdessä luoma ihanan rauhoittava tunnelma. Totesin että siitä pääsee nauttimaan aivan liian vähän aikaa ja nykyään laitankin jouluvalot heti lokakuussa kun illat alkavat pimentyä. Joulukuusen koristelemme heti Halloweenin jälkeen. Tänä vuonna olemme nauttineet 4- vuotiaan poikani, Deon kanssa tästä valaistuksesta ja joulun odotuksesta jo melkein 2 kuukautta. Ollaan ehditty leipoa pipareita, kuunnella joululauluja ja juoda glögiä tässä tunnelmassa niin monta kertaa kun meitä on huvittanut. 

Olen jättänyt haudalla käymiset välistä ja sytyttänyt kotona kynttilän jokaiselle ketä haluan muistaa. Olen oivaltanut että haudalla voi ja ehtii käydä myöhemminkin eikä sitä tarvitse tunkemalla tunkea siihen jouluaattoon tai sitä edeltäviin päiviin. Sinne on paljon merkityksellisempää mennä ihan rauhassa, sellaisessa mielentilassa missä pystyy olemaan täydellisesti läsnä eikä miettiä samalla mitä kotona pitäisi hoitaa. Tätä itselle tärkeää ihmistä voi hyvin muistaa kotona vaikka valokuvia katsellen ja muun perheen kanssa ihania hetkiä muistellen. Kuinka paljon tärkeämpää onkaan yhdessä jakaa vaikka jouluun liittyviä muistoja tuosta ihmisestä sen sijaan että käydään tavan vuoksi haudalla kääntymässä. Ainakin itselle jouluaattona tuo haudalla käynti on ollut enemmän jotain mikä ”kuuluu” tehdä ja luonut vain ylimääräistä stressiä. 

 

 

Sama mulla oli joulukirkon kanssa. Muistan joskus 15- vuotiaana merkityksellisen kokemuksen jouluyön messusta Agricolan kirkossa. Havahduin vasta muutama vuosi sitten että tuon kokemuksen jälkeen joulukirkosta on vain jäänyt perinne, mistä on hävinnyt ja unohtunut koko pointti. Pelkkä kuori. Myös sinne pitäisi mennä vain jos siltä oikeasti tuntuu, jolloin siitä myös saa irti jotain.

Halusin kirjoittaa tämän ekan kirjeen näin viikko ennen joulua muistuttaakseni itseäni tarkastelemaan enemmän kaiken suhteen onko joku asia oikeasti tärkeä itselle ja miksi. Perinteet ja tavat on ihania mutta helposti niistä myös pitää tarpeettomasti kiinni. 

Viime jouluna koko suvussamme kiersi noro- virus. Tämän seurauksena pikkuveljeni, Jirka, ilmoitti ettei pysty enää ikinä syömään yhtäkään jouluruokaa, joten kokkaamme tänä jouluna jotain ihan muuta. Nuorempi minä olisi harmistunut siitä ettei saa jouluaattona perinteisiä jouluruokia mutta nyt osaan ottaa tämän hauskana haasteena. Lisäksi olen ensimmäistä joulua kasvisyöjä mikä tuo kivan lisä twistin tähän. Ja voimmehan lasten kanssa syödä jouluaterian, joko ennen joulua tai joulun jälkeen jos siltä tuntuu:) 

Haluan myös mahdollisimman vähän ostaa mitään materiaa ja ympäristöä ajatellen lahjoja. Tämä tarkoittaa että myös meidän perinteinen lahjojen avausrinki, mikä on ollut iso ja tärkeä osa meidän perheen jouluaaton ohjelmaa, on kutistunut ja lyhentynyt huomattavasti. 

On ollut ihanaa oppia päästämään näistä perinteistä irti ja nähdä asia enemmän niin että meidän joulusta on vain riisuttu kaikki turha pois. Tämä on sellainen asia minkä ehdottomasti kertoisin 25- vuotiaalle itselleni jos siihen olisi mahdollisuus:)

Ainoa perinne minkä haluan ehdottomasti säilyttää on äitimme periaate siitä että meillä on, varsinkin jouluna, kaikille avoimet ovet ja etenkin niille, joilla ei ole mitään paikkaa minne mennä.

Nykyään jouluna haluankin olla stressaamatta yhtään mistään ja vain nauttia niiden seurasta kenen kanssa saan joulua viettää. Käydä keskusteluja elämästä ja muistella äitiä ja isää, joiden ikävä aina korostuu juhlapyhinä. Kun mietin lapsuuden jouluja en muista yhtäkään lahjaa minkä olen saanut (okei baby bornin muistan..) vaan isot jouluateriat Puu-Vallilassa kun kotimme täyttyi äidin ja isän ystävistä ja kuinka pelasimme lautapelejä ja vaihdoin aina tiimiä sen mukaan kuka oli johdolla ja sain valvoa niin myöhään kunnes nukahdin pystyyn. Muistan joulupäivät mitkä vietimme koko perhe pyjamissa leffoja katsellen. Kapteeninkadun jouluista, kun olen ollut teini ja nuori aikuinen, muistan sen kuinka omat ystävät tulivat aina aattoiltana heti kun saivat luvan omilta perheiltään lähteä ja kuinka lauloimme Markus-sedän joka joulu lähettämän mixtapen mukana keittiössä. Näitä asioita ja perinteitä ikävöin joulussa. En lahjoja, ruokaa tai ainakaan aikataulua. 

 

Hetkessä eläen ja täysillä nauttien. Rauhoittuen ja läheisiä arvostaen ja muistaen sekä itseään kuunnellen tähän jouluun. 

 

Rakkaudella, 

Kiira:)