Hei, ota vuoronumero!

Me kaikki ollaan käyty huonoilla treffeillä tai mikä nyt on huonoa? Jokainen meistä tekee itse päätelmät treffeistä. Olipa vikana sitten, omat ennakko-odotukset, huono tukka tai turhan puheliaisuus.. syitä löytyy loputtomiin.

Mutta entäpä kun näet tyypin ekaa kertaa, astut ratikasta ulos ja sanot mielessäsi ”EI!”? Näitä kertoja minulla ei ole ollut montaa, mutta kahdella peräkkäisellä treffillä kyllä oli. Toisista en nyt tiedä olivatko ne edes treffit, se oli tunnin aikana kävelyä ja keskustelua riitti ensimmäisille 10 minuutille. Mieleni teki sanoa, että ”hei, oot varmaan kiva tyyppi, mut ei hukata aikaa”. Onneksi sanoin tämän kävelyn päätyttyä, hänkin tuntui olevan huojentunut.

Mutta entäpä se ensimmäinen ”EI!”? Hän ei uskaltanut katsoa minua kertaakaan silmiin. Olenko niin pelottava? Toivottavasti en. He, jotka tuntevat minua, sanoisivat varmaan minun olevan mukava ja seurallinen, mutta tiukanpaikan tullessa napakka. Omat oletukseni olivat päällä, koska tyyppi oli minua paljon nuorempi. Se haittasi minua, mutta häntä jännitti niin pirusti. Jos tilanteen olisi voinut pullottaa, siitä olisi tullut parisen litraa hampaiden kiristelyä ja hikipisaroita. Jälkimmäisiä voisi pullottaa, jos jaksaisi kerätä niitä (heh).

Olin kyllä äimällä lyötyä, miten voi sattua kaksi perättäistä huonoa? Ilkeää mutta minkä sille voi. Kuten ystäväni totesi, näistä pääsee vain ylöspäin, ei kukaan halua myöriä mudassa. Muutama viikko sitten oli kyllä kivat treffit, oikein komeakin tyyppi oli, mutta hän haluaa olla kaveri. Kuten he aina haluavat! Kirjoitin hänelle, että mulla on jonossa asti näitä ”ollaan kavereita”, että ota vuoronumero!

Kohti uusia seikkailuja ja pettymyksiä.

Pus ex-poikaystävä