Kupillinen kuumaa, kiitos

Olen miettinyt rauhoittumista ja omillaan olemista. Olen kyseenalaistanut liikkuvaa ehkä levotonta sieluani ja olen tullut lopputulokseen, mitäpä sitten?

Mietin lapsuuttani ja olimme aina jossain ulkona, kalassa, retkeilemässä, kiipeilemässä puissa tai rakentamassa lumilinnoja. Olen liikkuvaa sorttia ja vanhempani ovat samanlaisia ja niin taitavat olla veljenikin. Ei siis sillä ettemmekö viihtyisi myös kotisohvalla, mutta minusta on ihanaa nauttia aurinkoisesta päivästä ulkona kuin katsoa sitä ikkunalasien takaa. Sekin sopii jollekin, muttei minulle. Minulle päivä on pilalla jos en ole liikkunut tai käynyt vaikka mäen päällä. Ymmärrät ehkä? Ystäväni tietävät tämän ja nauravat sille välillä, osa heistä nauttii päivästä piiloutumalla peiton alle.

Nytkin minä istun kahvilla kun vieressä pappa ryysti kiireisesti kahvin kitusiinsa, kiire oli varmaan hautaan tai saamaan halpa puuro Hakaniementorilta. Mielestäni on tilanteen haltuunottamista, rauhoittua kuuntelemalla musiikkia  (juuri nyt Ylle soi kuulokkeissa) ja katsoa ihmisvilinää kun hörpin kahvia.

Miksi pohdin syvällisemmin itseäni on viimeisimmän parisuhteeni päättyminen. Sitä pohtii itseään ja miettii syitä. Pyrin peilaamaan ajatuksiani ja oppimaan itsestäni lisää. Koko elämä on yhtä oppimista itsestään ja itsensä kehittämistä (opiskelen juuri nyt palvelumuotoilua). Juuri nyt ei kiinnosta miestenmerenkuohut, mutta varmaan jossain vaiheessa sitten. Nyt tuntuu siltä, että pitää vain nauttia kuppi kuumaa ja olla vain.

Pus ex-poikaystävä