Miehetön kuukausi?

Vuosi vaihtui tiistaina. Selailin instagramia ja monen tarinassa näkyi kultaa ja kimallusta, sulkapuuhkia yms. Nyt eletään 20-lukua jälleen kerran! Trendit ja muodit kiertävät kehää kuin mitäkin noidan kehää, eli onko odotettavissa lisää napattuja ideoita 1920-luvulta? Itse pidän sen ajan tyylin ilmeestä, etenkin naisten korut ovat ihania (entisenä kultaseppänä sormet syyhyäisivät tekemään sellaisia).

Uuden vuosikymmenen alussa kaikki on uutta, voi aloittaa puhtaalta pöydältä (ainakin kuvitteellisesti). Ehkäpä se vonkale nousee miestenmerestä tällä vuosikymmenellä? Eihän tässä pitkään vielä olla oltu sinkkuja, hauskaa on ollut ja etenkin viimeisenä vuonna. Viime vuotisen uuden vuoden lupauksen nappasin lempi tv-sarjastani Please Like Me (Netflix, on ollut Areenassa) siinä yksi äiti suositteli homopojalleen näin ”bathe in glitter and cock”. Jätän kääntämättä lauseen, siihen ei varmaan tarvitse sanakirjaa.. Hahhhaaa.

Tammikuussa moni aloittaa tipattoman. Voisiko sitä muokata miehettömäksi tai munattomaksi kuukaudeksi? Tipattomuudesta oli muuten joku puoltava artikkeli Ilta-Sanomissa. Mutta mitä hyötyä siitä on jos kaataa kitusiinsa 11 kuukautta jumalten nektariinia litra tolkulla? Mitä hyötyä kuukausi ilman deittailua voisi olla? Ei ainakaan stressaisi onko treffejä tulossa, menisi vähemmän rahaa (kun treffeillä voi mennä), voisi keskittyä kuntoilemaan ja meditoimaan (kuka uskoo?).

Hyvää alkanutta uutta vuosikymmentä. Tehdään tästä hitonmoinen kakskyt-luku!

Pus ex-poikaystävä

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *