Olipa kerran Grindr

Alussa se oli jännä ja kiehtova. Kiehtovuus pysyi tovin voimassa, prinssit ja narrit kiehtoivat entisestään. Hei, sehän on upea lihatiski!

Latasin Grindr-sovelluksen kun erosin puolisostani 2018 syksyllä. Tiesin siellä suurimman osan etsivän vain seksiä, sen koin heti kun latasin kasvokuvani sinne (kiharapilven päällä musta lippis). Ehdotuksia tuli muistaakseni kolmelta samantien, tuli kasvottomilta dickpickien eli munakuvien kera sekä kasvoilla esiintyviltä (ei dickpickiä). Yllätyin saamastani huomiosta ja tajusin pian, että olen uutta saalistettavaa. Naivia  oli ajatella etten herättäisi huomiota siellä.

Uutuudenviehätys katosi aika nopeasti. Siellä ei kuitenkaan ole sitä samaa keräilykulttuuria kuin Tinderissä, voit kirjoittaa kenelle vain ja hän joko vastaa tai ei.

Grindrin käyttöni kuitenkin loppui, koska en löytänyt sieltä yhtikäs mitään. Olen kirjoittanut aiemmin miten deittisovellukset voivat aiheuttaa ahdistusta, se voi olla osittainen syy mutta varsinainen syy on se etten löydä sieltä kahviseuraa vaan ainostaan kirjoittelijoita. Ja niitä en kaipaa, minulla on jo tarpeeksi kirjekavereita.

Jos et tiedä tätä sovellusta, niin Grindr ei ole uusi juttu, se kehitettiin jo kymmenen vuotta sitten. Sitä on näppärä käyttää, vihreä pallo kertoo onko henkilö linjoilla, jolloin yhteyden saaminen on nopeaa (jos käy tuuri). Voit toki täpätä tyypin eli kerrot pitäväsi hänestä. Niihinkään kovin moni ei tunnu reagoivan. Minä olin jostain syystä aasialaisten mieleen, joilta sain täppejä useasti. Minä en niihin vastannut, tylyä ehkä, mutta miesmakuni on enemmän eurooppalaista. Se on kuin joisi viiniä tai olutta. Ehkä huono vertaus mutta ymmärtänet pointtini. Mistä sinä pidät?