Mitä jäi käteen, napanöyhtää vaan. Seksinpuute muuttui kun sitä oli saanut tarpeeksi. Iltaiset juoksut olivat kiihottavia, mutta siihen turtuu kuin aamiaispuuroon. Läheisyys ja yhteiset hetket ovat niitä, joista nykyään haaveilen. Haavekuviksi ne ovat jääneetkin. En istu kotona sohvalla miettimässä kuka olisi seuraava kohteeni. Olen sitäkin tehnyt, kuten muutkin ja se kuulunee prosessiin. Prosessilla viittaan treffailuun, parinhakuun jne.

Nykypäivänä ei tunnu onnistuvan deittailussa. Se on mahdottomuus, ainakin minulle ja muutamalle ystävälleni myös. Aina on jotain vikaa ja jos ei ole niin sitten vikaa oli varmaan minussa. Se joi liikaa alkoholia, puhui omituista murretta tai oli liian innokas.. syitä riittää ja niitä voi keksiä ja värittää tarinaa. Siinä rypeminen ei auta. Nykyään en enää edes viitsi mainita jos olen käynyt kahvilla jonkun kanssa, koska aina selviää ettei jatkoa tule. Siitä on tullut vakio näinä sinkkuvuosinani, eikä niitä ole vielä monta.

Liikunta on tullut elämääni isommaksi osaksi ja olen aloittanut taideharrastukseni uudelleen. Johonkin nämä turhautumiset on purettava. Lapset viedään ulos leikkimään, kiipeämään puihin jne, että saadaan se ylimääräinen energia pois. Mitäpä jos löytäisit meikäläisen koivun oksistosta? Soittaisit varmaankin lasarettiin, ja pian valkokaapuiset veisivät mua. Toivottavasti olisi edes komeita miehiä, heh.

Annoin koirani hoitoon joku aika sitten ystävälleni ja tajusin illalla miten hiljaista kotona on. Ei kuulu pienten tassujen ääntä. Hassua miten siihen on tottunut ja kun hän ei ole täällä, niin tajuaa mitä puuttuu ja miten tärkeä koirani on minulle. Jos et omista koiraa tai lemmikkieläintä et varmaan pysty ymmärtämään tätä. Joku voisi verrata tätä lapsi-asiaan, mutta lieneekö siinä mitään yhteistä koska eihän lemmikkieläin ole ihminen vaan perheen yksi jäsen. En siis vertaa koiraani ihmislapseen, ettei vaan tule epäselvyyttä jota saa kaivaa suosta asti.