Kävin kaksilla treffeillä tyypin kanssa. Ekalla kertaa tuntui olevan yhteys ja samanlaisia mielenkiinnon kohteita. Oltiin syömässä ja siellä vierähti parisen tuntia. Sen jälkeen kierrettiin kolmessa eri näyttelyssä. Se oli vähän liikaa minulle, suosin yleensä yhtä näyttelyä per päivä (koska tulee yliannostus ja en jaksa keskittyä). Mutta deittini halusi kiertää kaikki pakkomielteisesti. Tai siltä se minusta tuntui.

Deittien lopussa hän sanoi et laitetaan viestiä ja minä siihen ”joo, voisin nähdä sua uudestaan”. Johon hän vastas ”katotaan”.

”Katotaan” tarkoittaa minulle ei, käytän sitä itse aika paljon. Se ei ole tylyltä kuulostava vastaus, mutta sitä se tarkoittaa mielestäni. Joten kun kysyin muutama päivä myöhemmin tyypiltä, että nähdäänkö uudestaan, hän vastaa ”joo”. Josta olen yllättynyt. Ehkä olinkin väärässä?

Mutta kun käymme kävelemässä useamman saaren pääkaupunkiseudulla, en saa häneen samanlaista yhteyttä kuin edellisellä kerralla tai en osaa tulkita häntä. Teen päätelmiä, ei tule jatkoa enää. Se myös vahvistui eilen kysyessäni sitä.

Kysyin suoraan ollaanko kaveri-pohjalla vai ei. ”Kavereita vaan” oli vastaus.. Eli kohti uusia pettymyksiä. Sehän on minun mottoni miesten suhteen!

Kun ei ole odotuksia, ei tule pettymyksiä. Jos niitä olisi, mennään kohti pettymyksiä niin ei ainakaan tule satutettua itseään.

Mutta miksi teen tätä? Koska minusta on kiva tavata ihmisiä ja saada uusia tuttavuuksia. Tästä deitistä ei kuitenkaan tule mitään. Hän jää elämään listoille. En edes jaksa ehdottaa mitään kaveri-asiaa. Itseasiassa olen saanut vuosien varrelta kaksi uutta ystävää deittailun kautta. Loput ovat menneet kierrätykseen, takaisin miestenmereen. 

Ps. Etsitään uusia pettymisen kohteita.

Pus ex-poikaystävän