Minulla ja eksälläni oli kaksi koiraa. Koirat ovat edelleen olemassa mutta eivät tekemisissä. Eksäni on nähnyt minun koirani eromme jälkeen, mutta minä en hänen koiraansa. Tuo koira oli kahdeksan vuotta elämässäni ja kun se vietiin pois, oli se riipaisevaa. Tunne siitä ettet näe ihanaa (ja välillä ärsyttävää) koiraa on kamala. Uskon, että eksäni pyrki juuri tähän vaikka olin hoitanut hänen koiraansa kuin omaani ja pitänyt hänestä huolta paremmin kuin eksäni ikinään. Hän mm. oli vienyt koiransa äidilleen hoitoon kun ei jaksanut koiraa enää.

Tuossa vähän perspektiiviä asiaan. Minun koirani odotti heitä noin kuukauden verran, joka ilta hän katsoi ulko-oven suuntaan ja odotti. Lauman rikkoutuminen on pahempaa eläimelle kuin ihmiselle. Itse olin työstänyt ajatusta jo pitempään ja totuttaunut ajatukseen yksinelämisestä.

Minusta näytti jonkun ajan kuluttua siltä, että koirani nautti siitä ettet toinen ollut sekoilemassa ympärillä. Hän rupesi leikkimään enemmän ja vaikutti iloisemmalta. Luin artikkelin Yleltä koirien kokevan yksinäisyyttä enemmän kuin ihmiset. Artikkelissa oli mielenkiintoisia pointteja, erikoisinta oli, että koirille annetaan mahdollisesti mielialalääkkeitä yksinolon tuomaan ahdistukseen. Surullinen ajatus, että koira voi niin huonosti koska omistaja ei voi olla koko päivää esim työpäivän ajan koiran kanssa. Se taitaa olla enemmänkin normi Suomessa ettei koira ole koko ajan mukana. En osaa sanoa kärsiikö oma koirani siitä etten ole koko aikaa kotona, mutta veikkaan, että hän nauttii saadessaan nukkua rauhassa enkä ole häiritsemässä koko aikaa hänen uniaan.

Pus ex-poikaystävä

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/16/koira-karsii-yksinaisyydesta-enemman-kuin-ihminen-lemmikkien-ahdistusta