Saharan hiekkaa

On se jännä kun ”sovitaan” ”ollaan kavereita”, niin sitten kun sattumalta näkee kaupungilla, niin sitäpä ei voikaan moikata!

Että mitä mitä?

Juu, käännetään päätä ja ollaan kuin Saharan hiekkakasaa esittävä patsas. Hiekassa on se parasta, että se lentää tuulen mukana ja on väriltään tylsää. Puh, katosit!

Kaipa se on jotain itsensä suojelemista tai sitä ettei osata käyttäytyä. Otetaan esimerkki vaikka nykynuorista, jotka eivät ole kovin sosiaalisia ellei oteta huomioon älylaitteita. Mutta fyysisissä kontakteissa he eivät kykene sosiaalisoitumaan. Itse sellaisesta pidän, mutta rajansa kaikella. Ei tarvitse tulla iholle ekoilla treffeillä kysyen ”haluatko tulla mökilleni viikonloppuna?”. Tuota noin odotapas hetkinen mä mietin asiaa. Ja kun on kulunut 5-10 sekuntia, vastaan ”miksi tulisin? En edes pidä mökkeilystä.”

Kaikella on kyllä rajansa, jopa sen ettei olla kavereita. Mutta pitääkö ghostata? (jos et tiedä mitä se on, Googlaa). Tai se, että tarinasi pitää aina katsoa, en mä nyt niin mielenkiintoista elämää vietä. Ellei toki pidä mun ”kädet mullassa filosofiasta” ja haluaa hyviä vinkkejä kasvien hoitoon tai nauraa kanssani miten paljon niitä kasveja onkaan.

Ps. En tiedä tällä hetkellä tarkkaa kasvieni lukumäärää. Jännää, enkä aio nyt laskeakaan niitä.

Pus ex-poikaystävä