Yksinäisyydestä

En pidä yksinään olosta yleisesti. En ole koskaan pitänyt. Olen tässä viimeisen vuoden aikana pohtinut yksinään oloa, yksinäisyyttä, parisuhdetta, ystävyyttä jne.

Parisuhteessa voit olla yksin, niin minä koin olevani viimeiset vuodet. Mutta kunnollisessa parisuhteessa, jossa kunnioitetaan molempia et ole yksin tai näin sen kai pitäisi mennä? Ystävien kanssa et myöskään ole yksin, mutta se on erilaista kuin toisen kanssa josta pidät tai rakastat.

Yksinäisyyden tunne on sellainen josta en pidä, se ahdistaa minua. Se ei kuitenkaan ole sellaista, että kokisin sen koko ajan ahdistavana. Olen laumasieluinen, joka viihtyy muiden seurassa ja haluan kokea asioita muiden kanssa. En pidä lajittelusta, mutta olen ekstrovertti jos sellaisena pitää itseään ”leimata”.

Mutta milloin nautin olostani yksin? (Koska  sekin on tärkeää.) Taidenäyttelyssä tai museossa, siellä haluan kulkea omaan tahtiini ja olla juttelematta. En välttämättä halua kuulla toisen mielipiteitä teoksista näyttelyssä. Sen voi tehdä näyttelyn ulkopuolella myöhemmin vaikka teekupin äärellä.

Yksinäisyyttä on alettu tutkimaan ja siitä kirjoitetaan enemmän. Sen on todettu tahtomatta yksin olevalle aiheuttavan fyysisiä oireita kuten kohonnutta riskiä saada sydän- ja verisuonitauteja. Täältä voit lukea koko artikkelin https://yle.fi/uutiset/3-10729799. Oma terveyteni on reistaillut koko tämän vuoden, en osaa sanoa johtuvatko nämä juuri yksinäisyydenolostani vai jostain muusta. Mutta tämä on mielestäni mielenkiintoinen havainto.

Mainitsin aiemmin kokevani ahdistusta yksinäisyydestä. Hoidan sitä tapaamalla ystäviäni ja kotona rentoutusharjoituksilla. Teen hengitysharjoittelua mm. YouTubessa löytyvän Kupariketun avulla. Kokeilin englanninkielistä Calm-sovellusta, mutta ainakin illalla koin vieraan kielen häiritsevän rauhoittumistani.