Sille oikealle

Odotan ja odotan, mutta sinua ei vain näy. Rakkaudenkaipuussani kierin sängyssäni yön pimeinä tunteina kerta toisensa jälkeen. Varjoja, varjoja joka puolella. Unia tulevasta, jota ei vieläkään näy. Katse horisontissa odotan, mutta meri on vain villi ja loppumaton. Halaan tyynyä ja haluan tukehtua siihen.

                      En tiedä uskonko sinun olemassaoloosi lainkaan. Voihan olla, että olet vain amerikkalaisista elokuvista mielikuvitukseeni tarttunut tahra. Tai sitten teitä on useampia, sekin on mahdollista. Tai ehkä olet olemassa. Voihan olla, että odotat minua jossain. Päätän uskoa niin, sillä sydämessäni olen vielä lapsi.

                      Kai jotkut jossain toisensa tapaavat, pysyvät yhdessä ja nauttivat sunnuntai-iltaisin aterioita kynttilänvalossa viinilasien vienosti helistessä taustalla. Jossakin jotkut saavat toisensa. Katsovat toisiaan syvälle silmiin, unohtavat kaiken muun ja elävät vain ollakseen yhdessä.

                      Haaveilen vaahtokylvystä, riippumatosta, hallitsemattomista naurunremakoista, yöllisistä naku-uinneista ja suudelmista sopimattomissa paikoissa. Sen kaiken, ja paljon enemmän, haluan jakaa kanssasi. Vain sinun kanssasi. Missä sitten lienetkin, haluan sinun tietävän mikä sinua odottaa.

                      Päivä toisensa jälkeen kuvittelen erään tilanteen. On aurinkoinen aamupäivä. Istun terassilla tuulen humistessa heikosti taustalla ja lintujen avatessa ääntään. Aurinko lämmittää kasvojani ja ilma tuoksuu vastaleikatulta nurmikolta. Käteni koskettaa kättäsi. Katsot minuun ja hymyilet, sitä sinun leveää, kirkkaanvalkoista hymyäsi, niin että en voi kuin antaa suupielieni kääntyä ylöspäin. Hetki tulee uniini, häiritsee töitäni ja sekoittaa ajatuksiani.

                      Mistä sen sitten tietää? Mikä on se riittävä rakkauden määrä? Tai mistä edes tietää, onko ylipäätään rakastunut? Näihin kysymyksiin kaipaisin sinulta kipeästi vastausta.

                      Tulethan jo pian. Olen odottanut niin kauan.