Epätäydellisyytensä kohtaamisen vaikeudesta

Kaikki lähti siitä, että muistin pitäväni kirjoittamisesta.

Viime vuoden helmikuussa kirjoitin puhelimeni muistioon: ”Kirahvit hyräilevät öisin”. Tämä Yle Uutisten vuonna 2015 julkaistu uutisotsikko osui jostain syystä silmiini silloin, ja sykähdytti. Tästä haluaisin kirjoittaa jotain. Vaikka näytelmän, tai kirjan. En kuitenkaan kirjoittanut.

Kuitenkin, siitä päivästä eteenpäin, olen tallentanut puhelimeni muistioon unohdettavaksi useampia kirjoittamisen aiheita – fiktiota, kannanottoja, ajatuksia omasta elämästäni, välähdyksiä vielä syntymättömän näytelmän kohtauksista. Keväällä päätin alkaa edistää asiaani: minusta tulisi kirjoittaja. Hain Teatterikorkeakouluun dramaturgian linjalle. En kuitenkaan saanut aikaiseksi aloittakaan vaadittuja ennakkotehtäviä. Kirjoitin pari riviä, pyyhin pois, ja kirjoitin taas. Viikon jahkailtuani luovutin, ja päätin, että en sittenkään osaa kirjoittaa.

Tämän blogin on tarkoitus olla oma tutkimusmatkani kirjoittamisen kansallispuistoihin ja pikkuteille. Vaikka olen aina kokenut ilmaisevani itseäni parhaiten kirjoittamalla, olen hukannut oman ääneni ja luottamuksen tekstiin. Koska olen ollut niin pitkään kirjoittamatta juuri muuta, kuin opiskeluun liittyviä esseitä, tuntuu, että olen jäänyt ikään kuin jälkeen. Kynästäni on tylsynyt terä. Ohitseni on ajanut paitsi aika, mielessäni myös tuhannet nuoret lahjakkaat kirjoittajat, jotka marssivat Teatterikorkeakoulun ja journalistiikan laitoksen ovista sisään ja toisesta päästä ulos, kun minä taas olen kyhjöttänyt paikallani kuin pesästä pudonnut pöllö osaamatta tarttua siihen hemmetin sulkakynään. Kynnys julkaista tai edes kirjoittaa itselleni on jostain syystä kasvanut julmetun korkeaksi. Siksi kirjoitan nyt. Koska jos en nyt, niin en koskaan.

Sitten lisää aikaa kuluisi, minusta tulisi keski-ikäinen, välinpitämätön, kuiva ja katkera rusina, koska en koskaan jaksanut opetella kirjoittamaan uudelleen.

Kirjoitan nyt, vaikka en ole keksinyt mistä haluan kirjoittaa. En halua tuhlata aikaa sen miettimiseen, koska en kuitenkaan osaisi päättää, ja sitten en taaskaan kirjoittaisi. Sitten lisää aikaa kuluisi, minusta tulisi keski-ikäinen, välinpitämätön, kuiva ja katkera rusina, koska en koskaan jaksanut opetella kirjoittamaan uudelleen. Aiheet siis tässä blogissa tulevat olemaan itsellenikin yllätys, mutta kirjoittamisesta en aio tämän enempää kirjoittaa. Arvoni kuitenkin ohjaavat kirjoittamistani, joten niitä lienee fiksua avata. Minulle tärkeitä arvoja ovat esimerkiksi ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ja puhdas luonto, ja kaikki se, mitä nämä pitävät sisällään.

Lämpimästi tervetuloa ihmettelemään ilmiöitä, kuuntelemaan purkauksia, tarkastelemaan oikeudenmukaisuutta ja pohtimaan ihmisyyttä ehkä vain vähän ahdistuneen milleniaalin silmin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *