Jos ihmiselämä olisi juuri kehitetty palvelu, sitä tuskin edes päästettäisiin markkinoille.Ensinnäkin sen kesto on aivan liian epämääräinen. Yhtäkkiä sitä vain tupsahtaa paikalle jostakin. Kukaan ei suoraan sanottuna edes tiedä mistä, joskin lähtöpaikan olemassaolosta ja tarkemmista koordinaateista käydään ajoittain kiivastakin keskustelua. Parhaassa tapauksessa paikalla on ennestään joko tulokkaaseen verisitein yhdistyviä tai muuten vain vastuuntuntoisia henkilöitä, jotka auttavat häntä hahmottamaan mistä on kyse.

Perussäännöt on melko helppo oppia. Ensinnäkään kenenkään silmiin ei saa heittää hiekkaa, paitsi äärimmäisenä itsepuolustuskeinona. Tarkempien ohjeiden saamiseksi voi lukea erilaisia kirjoja. Niidenkin antamat ohjeet tosin vaihtelevat suuresti: joidenkin mukaan riittää, kun uhraa silloin tällöin vaikkapa kynttilöitä, toiset taas korostavat jatkuvan itsetarkkailun merkitystä. Karu totuus on, että kaikkien oppaiden kirjoittajat ovat aika lailla samassa veneessä kuin oppaiden lukija, ja yrittävät hahmottaa tätä olemassaolo-juttua omista näkökulmistaan.

Jos lähtöpaikka on epäselvä, maali on vielä epäselvempi. Yhtä mieltä useimmat ovat siitä, että päästäkseen maaliin täytyy ainakin näennäisesti lakata olemasta. Mukaan ei tosin saa mitään, mutta eipä mitään omaisuutta ole tulokkaillakaan. Silti jostain syystä omaisuuden keräämisen (tai useimmiten toisten omaisuuden keräämisen), vartioinnin, kartuttamisen ja siitä jatkuvan huolehtimisen oletetaan kuuluvan olennaisena osana jokaisen elämään sen sijaan, että esimerkiksi ihmettelisi muurahaisia tai kuulisi muiden tarinoita.

Tämä kaikki alkaa vain tuntua entistä huvittavammalta. Huomenna taidan katsella perhosia.