KIERRÄTYSKESKUS Vantaa: Porttipuisto ja Koivukylä
”Lapset eivät opi sanoistasi, vaan teoistasi.” Tuon mietelauseen hyödyntämistä pidän yhtenä vanhemmuuteni kulmakivistä, ja olen todennut sen toimivan erittäin hyvin kaikkeen: ruokailuun, hellyydenosoituksiin, lukemiseen… Esimerkin voima on kiistaton, ja koska toivon lasteni oppivan kirppistelyn olevan mahtavaa, intoilen kierrätyksestä heidän kanssaan. Mikäs sen parempi ikä aloittaa tutustuminen kirpputorien ihmeelliseen maailmaan kuin vaippaikä. Siispä nokka kohti Vantaata ja Kierrätyskeskuksia!
Ensimmäisenä kävimme kurkkaamassa Koivukylän keskuksen, joka on näistä kahdesta lempparini. Tykkään yläkerran tiiviistä fiiliksestä, jossa pääsee kunnolla kirpparitunnelmaan. Tietty ahtaus ja tunkkaisuus jotenkin kuuluu tähän harrastukseen. Täältä löytyikin hyvin niitä juttuja, joita etsittiin. Halusin kotiin säilytyskoreja järjestelyyn, ja niitä onnekseni löytyikin paljon!
Samalla kertaa löytyi isoimmalle tytölle ohut pipo keväällä pieneksi jääneen tilalle. Seuraavan kauden varusteita kannattaa alkaa hankkimaan kirppiksiltä jo ennen sesonkia, jos osaa arvella tarvittavan koon oikein. Sesonkiaikana muutkin heräävät ja tämä voi yleisesti näkyä valikoiman kapenemisena ja/tai korkeampina hintoina.
Pikkutaapero löysi pussillisen eläinleluja, jollaisia meiltä ei kotoa vielä löytynyt. Ihanaa, että hän löysi noin kivoja aarteita! Ne pääsivät kotona tiskiainepesuun ja kuivatuksen jälkeen leikkeihin. Kirjoitus tulee vähän myöhässä, joten voin kertoa näiden olleen ihan hitti jo useamman viikon 🙂
Seuraavaksi hyppäsimme autoon ja ajoimme noin 10 minuuttia Porttipuiston keskukseen. Täältä ei tällä kertaa tarttunut mukaan mitään, vaikka hetken aikaa leikittelimme ajatuksella tämän liukumäen hankkimisesta lastenhuoneeseen. Meillä on siis melko suuri lastenhuone, jonka isommat tytöt jakavat. Hinta oli käytetystä tavarasta kuitenkin liian suuri verrattuna uuden hintaan ja idea oli ehkä muutenkin vähän lennokas 😀
Yhteensä päivän ostoksiin meni reilu 30€. Tähän sisältyy parit kengät, joista olen SUPERILOINEN, sillä vastaavat ovat olleet etsinnässä jo kauan ja nämä istuivat täydellisesti! Nämä kuitenkin ansaitsevat ihan oman postauksensa, johon palaan pian.. <3
-Nanna