Viikonloppu meni näppärästi isoäidin suklaakonvehtirasian ääressa. Joten mun abseja joutuu kaivelemaan taas hieman syvemmältä 😉

Koska olo oli vähintäänkin tankattu sukuloimisen seurauksena, otin tälle illalle vielä mäkitreenin sauvojen kanssa. Juosten en vielä uskaltanut lähteä matkaan (eikä maastossa olisi juoksulenkkareilla selvinytkään, maa ei ollut jäässä ja pururata upotti nilkkaa myöten mutaan).  

Oikean polven sisäsyrjä ärtyi syksyn maratontreeneissä niin pahasti, että loppusyksy ja alkutalvi meni fyssarijumpissa. Nyt, kun olen oppinut nostamaan isoa varvasta liikuttamatta muita (ette usko kuinka turhalta ja huvittavalta tuntui istua fyssarilla ja yrittää hiki päässä nostaa varvastaan!), sekä painamaan päkiän molemmat reunat maahan kävellessä, alan pikkuhiljaa siirtyä oikeaan treenaamiseen taas. Syksy meni vuoden vaihteeseen saakka kävelylenkkeillessä. Tein kahden tunnin meditaatiolenkkejä, ja keskityin vain ponnistamaan askeleen oikealla kohtaa jalkapohjaa. 3-5 lenkkiä viikossa, ja varpaani itseluottamus maata kohtaan alkaa löytyä. Kerran viikossa teen fyssarijumpan vielä kevään ajan, jotta varpaan tyvinivel ei uudelleen lukkiudu. Lukkiutuminen johtunee aiemmista polvileikkauksista, sekä liiasta korkokenkien käytöstä. Korkkaripannasta taistelin fyssarin kanssa, mutta hänen mukaansa kohtuukäyttö on ainoa parantava keino, heti korkejen katkaisuhoidon jälkeen. Jouduin ostamaan useamman parin kenkiä hoidon aikana, koska en yksinkertaisesti omistanut yhtäkään paria korottomai työkelpoisia kenkiä.

Led Lenser päähän ja kohti ensimmäistä pakkaslenkkiä maastoon! Sauvoin viisi jyrkkää mäkeä, ja kiva pakkanen nipisteli poskia. Jokohan ensi viikolla uskaltaisi ensimmäisen juoksulenkin heittää? 

:::