Tämä ei ole hyvinvointiblogi tai treeniblogi. Tämä ei ole lifestyle-blogi. Tämä on tee kuten itsestäsi hyvältä tuntuu -blogi. 

Havahduin marraskuun pimeinä tunteina siihen, että en malttanut odottaa pääseväni lenkille. Tämä oli uutta kymmeneen vuoteen. Taustani on kilpaurheilussa, joten lopettamisen jälkeen kuntoliikunta ei ole motivoinut. Kahden polvileikkauksen, sohvautumisen, muutaman ylikilon, laiskistumisen, burn outin ja vatsahaavan jälkeen (etenkin kahden viimeksimainitun ansiosta) opin taas arvostamaan omaa hyvää fiilistä ja omasta itsestä huolehtimista. 

Päädyin pitkän ja mutkikkaan tien kautta hyvinvointifilosofiaan, joka on väljä, mutta tavoitteellinen. Viime keväänä aloin treenata maratonille, omalla kaikki tai ei mitään -tyylillä. Seurauksena oli fysioterapiaa pari kuukautta ylirasittuneen polven vuoksi. Nyt, kun olen ollut pakotettu aloittamaan treenauksen hitaasti kuntoutuen, olen tajunnut maltin tärkeyden. Jotta pystyn asettaa pitkäjänteisiä tavoitteita, pitää välillä pystyä relaamaan. 

Päätin siis, että asetan itselleni treenitavoitteet ja rakennan ohjelman, jonka avulla kipuan kohti tavoitettani. Mutta kuuntelen kehoa ja mieltä. Jos mieli tarvitsee Martini Biancoa enemmän kuin keho lenkkiä, valitsen drinkin. Jos lenkin sijaan on pakko päästä joogaan tai salille, teen niin. Pääasia on että liikuntakertoja kertyy viikossa kolme. Ja pysyn itselleni ja omille tuntemuksilleni uskollisena. Samalla pyrin selvittämään, mitkä vanhoista ja uusista krempoistani ovat sellaisia, jotka ovat oikeita esteitä eri lajeille, ja mitkä ovat vain hoitamattomia tekosyitä treenaamisen lopettamiselle.

Sama pätee ravintopuoleen; koska tiedän, että pasta lounaalla saa minut nukahtamaan päivän viimeisessä palaverissa, syön mieluummi salaatin. Tai jos suklaapatukka saa vatsani sekaisin, valitsen banaanin. Pyrin siis siihen, etten tee valintoja laihtuakseni tai saadakseni tarpeeksi tiettyjä vitamiineja. Vaan ihan yksinkertaisesti voidakseni hyvin. Muu tulee uskoakseni perässä samalla hintaa.

::: AnneLA