Eilen saatiin poikien elämään hieman tarvittavaa piristystä ja jännitystä, kun kyläilemään tulivat kummitätini sekä hänen kohta 4-vuotias tyttärensä Eveliina. Tapansa mukaisesti Sulo ja Vili tulivat välittömästi toivottamaan vieraat tervetulleiksi, hih!

Sulo kehittää miimikon taitojaan. Näkymätön seinä, hui!

Pikkuneiti on käynyt meillä aikaisemminkin muutaman kerran, ja on leikkiä touhottanut Sulon kanssa. Eilen meno oli hieman rauhallisempaa, mutta kissoilla oli siitä huolimatta mahdottoman hauskaa. Erityisen iloinen olin siitä, että kärsivällinen neiti sai hieman introvertin Sulonkin leikkimään (hän kun siis ei millään voi leikkiä Vilin kanssa yhtä aikaa, joten piti odottaa että Vili väsähti). Vähintään puoli tuntia siinä menikin!

Täydellinen 90 asteen kulma!

Vili ei oikein tiennyt, miten suhtautua tällaiseen pikkuihmiseen, mutta Sulo muisti kyllä leikkikaverinsa. Sulo kulki koko vierailun ajan lähes jatkuvasti askeleen Eveliinaa jäljessä, ja sattuipa poika hennosti hieman juttelemaankin seuraneidilleen (mauu).

I am cat, hear me roar!

Oli myös mukavaa huomata, että pikkuneiti osasi tosiaankin leikkiä kissojen kanssa. Hän ei huutanut eikä riehunut, ei koittanut lääppiä kissoja vaan keskittyi pelkkään leikkimiseen. Aluksi vähän ujostutti, mutta parin tunnin päästä oltiin poikien kanssa jo parhaita kavereita. Hienoinen ylpeys kipristeli rinnassa, kun Vili ja Sulokin olivat todella lapsiystävällisiä ja osasivat käyttäytyä kuin herrasmieskissat.

Taskurapu-imitaatio?

Kissankoulutuspuuhissa.

Neiti oli kovin huolestunut siitä, että ovatko kissat täällä ensi kerrallakin kun he tulevat käymään. Eivät pojat täältä mihinkään katoa, vaan odottavat innolla koska leikkikaveri tulee uudestaan käymään 🙂

Ai ku söpöjä!

PS. Tämä kuva ansaitsi päivän makeimmat naurut! Kung Fu Pandan uusin kilpailija?