kun kissa karkaa
Tämän kohta 10 kuukauden aikana, kun Sulo on meillä ollut, olemme saaneet huokaista helpotuksesta. Sulo kun ei osaa avata ovia, eikä ole kertaakaan karannut ulko-ovesta pihalle.
Toisin oli entisen kissani, Mimosan, kanssa.
Mimosa kyttäsi silmä kovana jokaista mahdollisuutta karata ulos. Kissa hyppi kuistin ovenkahvaan ja jäi ulko-oven pieleen odottamaan pahaa-aavistamatonta sisälletulijaa. Oven auetessa musta salama vilahti jalkojen läpi, jos ei ollut varovainen.
Ulkona Mimosaa jahdattiin henkihieverissä, milloin mihinkin se ikinä päättikin juosta. Se kiipesi puuhun, piiloutui koirankopin alle, juoksi naapurimetsikköön tai lymyili isän kuorma-auton lavojen alla. Yhteentoista vuoteen mahtui useita kymmeniä karkaamisia, ja vielä useampia karkaamisyrityksiä. Kissaa koitettiin maanitella sisälle vaikka millä herkuilla, koitettiin päihittää se oveluudessa ja nopeudessa. Useimmiten Mimosa saatiin kuitenkin kiinni vain pelkällä tuurilla ja nopeilla reflekseillä.
Aina kissan karatessa, itselle nousi välittömästi paniikki. Entä jos kissa katoaa silmistä eikä se tule enää koskaan takaisin? Siruton, ulkoelämään oppimaton kissa olisi ollut suuressa vaarassa pihapiirissä, jossa pöllöt, haukat ja jopa joskus kotkat liitelivät – ja mikä pahinta, viereisellä autotiellä autot menivät usein yli satasta, tielle eksyneistä kissoista välittämättä.
Kissaa piti jatkuvasti siis pitää silmällä. Stressitaso nousi välittömästi, jos kylään tuli vaikkapa oven puolihuolimattomasti sulkevia lapsia tai oven apposen auki jättävä Jehovan todistaja. Itku meinasi päästä joka kerta, kun Mimosa karkasi – sen verran suuri oli huoleni.
Mimosa oli ulkokissa, joka eli sisäkissan elämää. Se nautti kuljetushäkissään ulkoilusta (ja vihasi valjaissaoloa), mutta kaipasi kulkea vapaana pihapiirissä. Kissan oman turvallisuuden vuoksi, en sitä sille kuitenkaan koskaan sallinut. Joskus pohdin, olisiko pitänyt toimia toisin ja antaa kissan kulkea.
- Onko sinun sisäkissasi koskaan karannut?
- Jos on, miten olet toiminut kyseisessä tilanteessa?
