Vili Leijonamieli
Sulokin olisi kamalasti halunnut tulla mukaan hakemaan veljeä. Anteeksi Sulo, nyt pitää jäädä kotiin!
Eilen aamulla lähdettiin jälleen kohti pääkaupunkiseutua ja kissala Pienpetoa. Sää suosi meitä, ja ajokeli oli hyvä, mutta perinteiseen tapaamme söhläsimme jälleen kerran kehä kolmosella! Voin sanoa, että nyt Askiston alue on alkanut tulla jo aika tutuksi… Harhailun jälkeen löysimme kuitenkin perille vallan hienosti, ja meitä oli aikamoinen kissalauma toivottamassa tervetulleeksi.
Kissaäiti Saifon kävi eteisessä tarkistamassa muun muuassa laukkumme sekä pennulle tuodun kantokopan hän tarkasti hyvin perinpohjaisesti. Pennut vilistivät pitkin lattiaa (ja sohvaa ja sylejä), ja meidän hoidokkimme tietysti ryhmän etupäässä tuhmuuksia tekemässä! Kyllä huomasi, että tästä pojasta löytyy luonnetta (taisi tuo nimivalinta Vili sopia todella hyvin tälle hulivilille) 😀
Matkaa kotiin säesti tasainen maukuminen, joskus hennosti miau tai käskevästi mjäy. Vili taisi torkahtaa puoleksi tunniksi, ja herättyään jatkoi kissakuoron solistina toimimista kotipihaan asti.
Takaisin kotiin päästyämme laitettiin tietysti ruoat, vesi ja hiekkalaatikot esille, mutta Viliä ei olisi vähemmän voinut kiinnostaa. Paljon jännempää oli tutkia paikat lattiasta kattoon. Apukeittiöön ei kyllä uskaltanut mennä, sillä siellä oli joku iso, karvainen haukku! Vili pelkää koiraamme edelleen, mutta hetki hetkeltä vähemmän ja epäilenpä, että hetken päästä koira joutuu jälleen hierarkian alimmalle portaalle kun pikkukissa kerää rohkeutensa 😀
Sulo laitettiin näyttelyhäkkiinsä, josta hän sai seurata Viliä. Silmät pyöreinä herra katselikin tätä uutta tuttavuutta, mutta yllätyksekseni ei sähissyt tai osoittanut minkäänlaista aggressiivisuutta. Viliä ei uusi kissa kiinnostanut lähes ollenkaan, onhan näitä tässä nähty-asenteella mentiin.
Päätimme päästää Sulon häkistään tutustumaan paremmin. Ja johan siinä mentiin! Sulo ei päästänyt toista silmistään, vaan seurasi tätä askeleen jäljessä ja kiersi toista kuin hai laivaa. Useita kertoja Sulo yritti saada Viliä painimaan, johon Vili vastasi sähisemällä ja tuimalla tassunläpäytyksellä suoraan naamaan (mistä Sulo hämmentyi ihan huimasti, ei hän ole tällaiseen tottunut).
Poikien lempipaikka näyttäisi olevan kiipeilypuu, kun siihen mahtuukin noin kivasti vierekkäin!
Tänään Sulo on osannut jättää kaveriaan jo hieman rauhaan, ja molemmat ovat saaneet levätä jatkuvan koheltamisen sijaan. Vili on osoittanut osaavansa komentaa Suloa rautaisella otteella, ja antaa kyllä takaisin kaksinkertaisesti aina kun Sulo koittaa haastaa riitaa. Pikkupoika tykkää myös omia leluja, ja murisee matalalla äänellä jos Sulo ilmestyy lähellekään hänen leluaan. Kummallisin asia, jota kuitenkin Sulo tekee on jatkuva Vilin niskavilloista kiinni ottaminen. Emme ole varmoja olisiko kyseessä jonkinlainen astumisyritys (Sulo kuitenkaan ei ole ikinä ollutkaan sukukypsä, joten…) vai koittaako Sulo hoivata pienempää kissaa? Vili osaa antaa kylläkin takaisin aina, kun hoivaaminen ei huvita.
Raukkaparka-Vilillä on nyt vatsa kuralla, eikä juo vettä vapaaehtoisesti lainkaan. Äitini on juottanut Viliä säännöllisesti ruiskulla, ja pitänyt silmällä pienen oloa. Kissanpoika on kuitenkin ollut hyvin reipas ja leikkinyt paljon, joten se vie osan huolesta pois. Vatsavaivoja ollaan hoidettu lääkkeillä, ja tasaiseen ruokavalioon lisättynä uskoisin pojan tervehtyvän nopeasti!
Tulee olemaan hauska nähdä, millainen kissa Vilistä kehittyy. Luonteltaan hän osoittaa jo aikamoisia itsepäisyyden merkkejä, mutta on myös aikamoinen sylivauva. Tulevaa odotellessa!
Kyllä meistä taitaa vielä hyvät kaverit tulla.
(PS. Sulo ja Vili eivät siis oikeasti ole sukua toisilleen, mutta kun ovat kuitenkin samaa rotua niin tuntuu luontevalta kutsua heitä veljeksiksi :) )