Avaudun. Ainakin vähän!

Voi, kuinka haluaisinkaan sortua vollottamaan tuosta Norjan tragediasta ja narkkari-Amyn kuolemasta, mutta taidan olla paljon kylmempi ja kovempi ihminen kuin nämä muut blogistit täällä, koska haluan sanoa vain vähän. Norjan tragedia oli kamala ja sydämelliset terveiset nuorten vanhemmille, mutta elämä ei tähän pysähdy. Yhteiskunta porskuttaa edelleen samanlaisena eteenpäin, ja jos joku sattuu jäämään kyydistä niin yhteiskuntamme jättää hänet kyydistä. Niin on tapahtunut aina ja niin tulee tapahtumaan tulevaisuudessakin. Siihen ei auta hetkelliset lupaukset, että ”kyllä kaikista pidetään huolta”. Ja mitä tulee tuohon Amy Winehouseen, en ole koskaan pitänyt naisen musiikista, mutta nuorenahan sekin lähti.

Nyt varmaan kaikki maailmanparantajat heittävät heti kommenttiboxiini herjauksia ja varmasti kaikkia kiinnostaa minun oma elämäni niinkuin tähänkin asti, joten alanpa jaaritella niitä näitä, jotta saan otsaani leiman: ”Kylmäsydäminen, välittämätön hirviö”. Kiitos!

Minun pitäisi tänään siivota, mutta eipä kiinnosta. Viime viikolla eräs ajatus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta: miksi minun pitäisi miellyttää muita siistillä kodilla, jos minulla itselläni vain ei ole energiaa eikä aikaa eikä varsinkaan viitsimystä siivota tätä kotia joka viikko. Kissan takia imuroin pienellä imurillamme viikoittain pölypallerot pois, mutta kaikki muu sitten jääkin. Opinnäytetyötä odotellessa, koska silloin varmasti keksin mitä tahansa oheistoimintaa, jotta ei tarvitse lukea paksuja kirjoja tai varsinkaan kirjoittaa mitään. Vaikka rakastankin kirjoittamista.

Jos joskus kutsun kavereita kylään niin se ei todellakaan tapahdu hetken mielijohteesta vaan noin viikkoa aikaisemmin, jotta minulla on oikeasti aikaa siivota. Pöytämme ovat täynnä tavaraa, edellisen päivän tiskejä saattaa lojua siellä täällä ja noita mieheni levyjä, DVD-koteloita ja LP-levyjä on ihan joka paikka täynnä!!! Joten jos oikeasti haluan jonknu kylään, tarvitsen paljon aikaa siivoamiseen.

Isäni on yksi sellainen henkilö, jota en todellakaan kutsu ennen kuin huoneisto on todella siistissä kunnossa. Hän meinaan keksii aina jotain valittamista ja saa minut tuntemaan itseni huonoksi, laiskaksi ja läskiksi ihmiseksi. Onneksi isälläni on aina kiire jonnekin, joten vierailut eivät kovin kauaa kestä.

Eilen surffailin erilaisilla ruoka-aiheisilla nettisivuilla ja tuli kova halu tehdä taas jotain kuivakakkua tai edes jotain hyvää. Miksi ei? Voihan joskus tehdä ihan vain muuten vaan jotain hyvää? Voihan?