Elämä on jäänyt taakse

On muuten aika raskasta pitää palstaa yllä samalla, kun käy koulussa, lukee tenttiin, valmistelee projektin seuraavaa istuntoa, tekee tehtäviä, etsii kirjoja, seuraa aikaansa, kyttää Facebookkia… Voiko nykyistä elämäntilannettani kutsua muulla sanalla kuin kiire?

Koulussamme on tapahtunut iso muutos kesän aikana. Ruokapalvelumme on kilpailutettu. Ennen niin ihana Sodexo on muuttunut Unicaksi. Ja anteeksi nyt vaan, mutta muutos on huonompaan päin. En ala eritellä, millaista ruokaa meille on tyrkytetty, mutta se on saanut minut kehittämään yhden naisen vastarinnan: ostan kaupasta lounaani tai roudaan mukanani apteekista löytyvää laihdutusjuomaa tai kaupasta löytyviä laihdutusvalmisteita. Minähän en sille puljulle rahaani anna!!

Äitini mukaan kilpailutustilanteessa kyseinen ”voittaja” saa sopimuksen vain vuodeksi eteenpäin ja jos se ei vuodessa ehdi näyttää, että on hyvä palveluntarjoaja niin hups vaan, mooro! Uutta vaan kehiin. Mutta tässä on pieni ongelma: me opiskelijat saamme ala-arvoista ruokaa, jota joudumme jonottamaan 15-20 minuuttia, kun taas opettajien ruokailu on yläkerrassa, joten he eivät tiedä, mitä me joudumme kokemaan. Ja kehtaavat vielä valittaa, että myöhästymme tunneilta! Kyllä, olemme kertoneet asiasta opettajillemme, mutta he vaan nostavat kädet pystyyn ja tokaisevat: ”Asialle ei voi mitään, mutta tunnille on tultava ajoissa!” Gee, thanks!!

Mitään kovin epäterveellistä en ole tämän viikon aikana syönyt, paitsi nyt viikonloppuna. Pitäisi kai olla ylpeä itsestäni, koska monta kertaa olen ajatellut ostavani jotain hyvää, mutta jättänyt sen silti kaupan hyllyyn notkumaan. No, perjantaina mukaani tarttui sitä kielletyintä ja eilen söin Rossossa porsaanpihvin, joka oli melkein kuorrutettu bearnaisekastikkeella. Ja tänään vuorossa uunimakkaraa. No, kaipa viikolla pääsee taas ruotuun, kun on niin kova kiire, etten edes jaksa syödä.

Jospa tällä viikolla saisin itseäni niskasta kiinni ja pystyisin lukemaan tenttiin? Hope so.