Lapset jonossa narkkarin ovella
Kyllä, siellä lukee, että jopa alakoulujen pihalla on myynnissä päihteitä. Olen tosiaan 22-vuotias, mutta silti minun nuoruudessani päihteet olivat jotain kaukaista, jota vanhemmat ja muu suku katsoivat nenänvarttaan pitkin. Äitini isä, äitini ensimmäinen aviomies, isäni entinen vaimo, molemmat isoveljeni ja siskoni mies ovat kaikki olleet tai ovat edelleenkin alkoholisteja. Voitte varmaankin arvata, että minä käytän myös hirmuisen paljon alkoholia. Käyn baarissa noin kerran vuodessa klo 13-21 välisenä aikana – siis käyn, en hengaa koko tuota aikaa siellä -, mutta jos menee pidempään niin lähden autolla kotiin, koska silloin olen juonut tasan tarkkaan kokista tai alkoholittomia sateenkaaren värisiä drinkkejä. Jos juon niin join juoda maximissaan yhden lasillisen päärynäsiideriä, jossa on paljon jäitä.
Alkoholi on ehkä salakavalin päihde täällä Suomessa, koska sitä käytetään niin ruoanlaittoon kuin juhlimiseenkin. Ehkäpä suurin osa alkoholisteista ei myönnä ongelmaansa, on siihen sitten mitkä syyt tahansa. Miksi näin on? Miksi me suomalaiset pelkäämme tulevamme syrjityiksi, leimatuiksi, haukutuiksi tai kiusatuiksi, jos paljastamme itsestämme jotain haavoittavaa peräti omalle perheelle? Miksi on niin vaikea hakea apua?
Lahdessa sijaitseva Stoppari on A-klinikkasäätiön hoitoyhteisö 12-17-vuotiaille nuorille, jotka tarvitsevat apua päihteiden käytön tai muiden ongelmien takia.
Hei haloo, vanhemmat!!! Nuo 12-17-vuotiaat nuoret asuvat kotona 95% todennäköisyydellä! Missä te olette silloin, kun nuori tarvitsee teitä? Missä te olette silloin, kun nuori on sitten pilvessä tai humalassa ja pörrää ympäri kaupunkia!? Luulenpa, että itse saisin maata järisyttävän raivokohtauksen, jos saisin tietää oman lapseni käyttävän huumeita/alkoholia/tupakkatuotteita. Ensin olisin vihainen lapselleni, jota todennäköisesti haukkuisin tyhmäksi, idiootiksi ja muilla synonyymeillä, jota saatan keksiä. Muutaman tunnin jälkeen kuitenkin itkisin keittiön nurkassa syyttäen itseäni siitä kaikesta, kuinka huono äiti olen, miksi nuorellani on paha olla jne jne.
Sen haluaisin kuitenkin tietää, mitä niiden vanhempien päässä liikkuu, joiden lapsi tuodaan kotiin tuhdissa humalassa esimerkiksi poliisikyydillä tai soitetaan putkasta, että tulkaapa hakemaan kakaranne kotiin. Miltä se tuntuu? Oletteko antaneet liian vapaat kädet nuorelle vai onko nuori tapellut vain vastaan? Oletteko itse 60-luvun pullamössövanhempia, joita ei voisi vähempää kiinnostaa kuin oma napa ja rahamäärä, joka valuu käsistänne, kun odotatte jälkikasvuanne poliisitalon edessä bemarissanne?
Tuossa lehtijutun kuvassahan ilmiselvästi viitataan huumeisiin, joita alakoulujen pihalta saa varmasti pian yhtä kätevästi kuin karkkia. Missä on moraali? Missä ovat välituntivalvojana toiminut yläasteen rehtori, joka käyskenteli takapihankin niin tarkkaan, etteivät edes kiusaajat uskaltaneet siellä käydä tupakalla? Huumeita. Alakoulun pihalla. En taida haluta lapsia enää koskaan.
On tää maailma sitten ihana.