Tänään on tällainen laiskapäivä, vaikkei pitäisi olla. Olen jo ehtinyt käymään Sotkassa ostamassa satulatuolin, jota olen kuolannut siitä asti, kun ensimmäisen kerran käytin sitä marketissa – marketissa sattuu vain olemaan paljon korkeampi ja pehmeämpi tuoli. Se saapuu Sotkaan maanantaina, joten sitä odotellessa joudun harjoittelemaan ryhtiäni tavallisella toimistotuolilla. Tämä toimistotuoli muuten on erikoinen, se maksoi 50 € ja painorajoituksena 70 kiloa. Se ei kuitenkaan kärsinyt, vaikka mieheni isä istahti tähän ja mieheni isällä on painoa 130 kg tai ehkä enemmänkin. Se ei ole rikkoutunut siltikään, vaikka minä ja mieheni istumme tässä päivittäin. Ja painoa siis reilusti yli 100 kg. Halpis <3

Tänään pitäisi saada aikaiseksi lähteä jälleen kerran kaupungille. Eilen menin tatuointiliikkeeseen varaamaan aikaa, mutta sieltä minut käännytettiin heti ulos. Joudun hankkimaan isomman ja erittäin tarkan kuvan kuolleesta koirasta, jonka kuvan haluan sääreeni. Joudun siis suuntaamaan ensin valokuvausliikkeeseen, jossa kuva tulostetaan ja rajataan – ja se varmasti maksaa vähän extraa ja sitten vasta olen tervetullut tatuointiliikkeeseen. En tiedä, ymmärsivätkö he täysin, että minä en tarvitse tarkalleen juuri sitä kuvaa, joka valokuvassa on vaan edes vähän sinnepäin? No, se jää nähtäväksi, koska löysin toisenkin hyvän kuvan, jonka suurennan ja vien tatuointiliikkeeseen. Saa tatuoija itse sitten valita, kumpi on tarkempi ja valoisampi jne. Kummasta siis on parempi tehdä tatuointi.

Hauskinta tässä projektissani on se, etten ole kertonut äidilleni, että hankin kuolleesta koirastamme tatuoinnin. Tiedän jo valmiiksi, että sieltä tulee saarna: ”Sitä kuvaa ei saa koskaan pois iholta ja se maksaa maltaita, onko tuo muka hyvä idea, kun muutenkin olet rahaton, mistä tuollainen idea tuli ihan hullua!?” Ensinnäkin, en haluakaan sitä kuvaa pois iholtani. Haluan muistaa ikuisesti sen koiran, jonka kanssa vartuin ja jota opetin tekemään muutaman tempun ja joka leikki kanssani pimeinä talvi-iltoina. Toiseksi, käytän tähän tatuointiin suurimmaksi osaksi niitä rahoja, joita sain syntymäpäivälahjaksi 🙂

Vielä yksi asia. Olen ollut kovin laiska tuon kuvahaasteen kanssa! Eilenkään en tajunnut ottaa kameraa mukaan, kun lähdimme mieheni ja tämän kaverin kanssa Skanssiin. No, en arvannut, että matkamme jatkuu Puutorin vessaan ja sieltä vielä Ruissaloon! Voi kuinka ihania ja kauniita maisemia ja huviloita siellä Ruissalossa oli ja minun kamerani makaa kotona pöydällä pussissa!