Toiselle hyvää, toiselle huonoa
Tätä päivää olemme odottaneet koko kevään ja alkukesän: yliopiston pääsykoetulosten julkistamispäivä on tänään. Mieheni haki jo toista kertaa musiikkitieteeseen, viime vuonna hän oli 2. varasijalla. Tänä vuonna hän uhkui ihan samanlaista varmuutta kuin viime vuonnakin: koe meni todella hyvin ja pakko on irrota opiskelupaikka. No, ei irronnut. Mieheni isä on sen verran -ttumainen ihana ihminen, että oikeasti luuli, ettemme itse päivystä yliopiston sivuilla koko aamua, joten hän päätti soittaa miehelleni juuri ennen kuin tämä pääsi töihin. Ilmoittaen seuraavaa: ”Et päässyt tänäkään vuonna. Turha masentua!” Minä ainakin itse masentuisin, jos jälleen kerran tulisi hylkäävä tulos, koska mieheni on kuitenkin opiskellut avoimessa yliopistossa musiikkitieteen perusopintoja. Miksi hän ei pääse opiskelemaan?
Johtuuko se:
- mieheni ei niin hyvistä lukioarvosanoista (B, C, C, C, M),
- muiden hakijoiden hyvistä lukioarvosanoista,
- mieheni ylimielisestä asenteesta (”Kyllä meni todella hyvin tuo koe”, ”On se ihme, jos en tällä kertaa pääse” jne.),
- kokeesta, joka tuntui menevän hyvin, mutta menikin huonosti?
Ja tuossa keväällähän oli puhetta siitä, pitäisikö pääsykokeet ottaa kokonaan pois käytöstä ja päästää ihmiset opiskelemaan vain arvosanojen pohjalta. Anteeksi nyt vain lukiolaisten liitto ja kaikki muutkin liitot, mutta mitä hemmettiä!? Nuoria ihmisiä on niin ikään työttömänä kuin vailla opiskelupaikkaa ja jotkut haluavat vielä kaiken lisäksi evätä ”huonoilta ja laiskoilta” opiskelijoilta opiskelupaikan!!! Eihän siinä ole mitään järkeä, ettei anneta edes kiinnostuneille mahdollisuutta yrittää päästä opiskelemaan, jos heidän arvosanansa eivät ole luokkaa 8xL. Onko oikein, että joku 8 L:n opiskelija hakee ”vain johonkin” opiskelemaan, koska ei ole löytänyt omaa alaansa ja evää näin opiskelupaikan sellaiselta, joka täydestä sydämestään haluaisi opiskella samaa kuin tämä täydellinen opiskelija?
Mieheni on joskus vähän liiankin boheemi, musikaalinen, taiteilija, joten voin uskoa, ettei häntä kiinnosta mikään muu kuin se ainainen musiikki. Omasta mielestäni on kuitenkin väärin, että musiikkitiedettä lähtee opiskelemaan sellaisetkin, jotka alasta eivät tiedä mitään ja haluavat päästä vain opettamaan musiikkia esimerkiksi kouluun. Menisivät sitten AMK:n puolelle! Sieltä löytyy sellainenkin nimike kuin musiikkipedagogi.
Olenkohan paasannut jo tästä asiasta tarpeeksi ja voisin siirtyä omiin ajatuksiini…
Tänään olisi tiedossa tatuointiliikkeessä vierailu. Siis, jos saan aikaiseksi. Huono puoli on se, että liike sijaitsee Aninkaistenmäellä, joten joka suunnasta täytyy kiivetä ylöspäin. En kuitenkaan halua olla hengästynyt tai hiessä, kun astun ovesta sisään. Voisin tietenkin mennä autolla ja jättää autoni läheiselle maanalaiselle parkkialueelle, mutta kamala houkutus kuitenkin iskisi, koska yläpuolella on Hesburger. Minun pitää siis ensin tehdä itselleni ruokaa, jottei minulla ole nälkä, jotten nälissäni mene lähimmälle ruokapaikalle eli Hesburgerille. Voiko ihmisen elämä oikeasti olla näin vaikeaa?
Minä sentään olen saanut ilouutisia tänään. Opiskelin italian alkeita koko toukokuun kesäyliopiston puolella ja välillä tuntui, etten jaksa mennä harjoitteluun klo 8:30-15:30 ja jatkaa sieltä opiskelemaan klo 17:00-18:30 neljänä päivänä viikossa plus sitten tietty työvuorot tuohon päälle eli viikonloputkin menivät vauhdilla. No, kyllä kannatti tuo opiskelu! Sain arvosanaksi 4/5 :)