Rv 24
Aamulla mihinkään ei koske. Pääsen sängystä vaivatta, kävelykään ei tunnu missään. Voi elämän helppoutta! Väsyttää melko paljon. Nukuin yöllä huonosti, saattaa vaikuttaa sekin, että olin eilen niin kipeä, etten saanut itse puettua housuja. Nyt se tuntuu uskomattomalta, sillä nyt ei koske yhtään! Päivän kirjoittelen ja luen kirjaa ulkona, teen ruuan ja vain olen. Illemmalla lähden lasten kanssa kävelylle. En suunnittele pitkää lenkkiä, sillä A) tiedän että se provosoi kivut ja B) lapset eivät jaksa (tai halua) kovin pitkää matkaa. Kävelemme noin 2km matkan hyvin rauhallisesti välillä pysähtyen syömään mustikoita, mutta puolessa välissä alkaa jo nivusessa tuntua. Loppu ilta menee sohvalla istuskellessa. Saunan jälkeen en taaskaan meinaa saada housuja jalkaan, sillä jalan nosto sattuu nivuseen. Täytyy istahtaa ja kädellä nostaa jalkaa jotta saan ujutettua jalan lahkeeseen. En voi lakata ihmettelemästä miten niin vähä rasitus voi johtaa siihen, että jälleen kävely sattuu enkä enää saa jalkaa nostettua.
Uskaltaudun kuitenkin lähtemään mustikkametsälle lasten ja äitini kanssa. Olemme vanhempieni luona maalla ja isoäitini luotto mustikka paikka löytyy vain muutaman kymmenen metrin päästä. Päätän jo lähtiessä, että jos kipua alkaa tuntumaan missään lopetan mustikoiden haalimisen ja tyydyn hätistelemään hyttysiä. Yllätyksekseni kipuja ei tule, ainakaan niin kovia että se haittaisi. Saamme saaliiksi sen verran mustikoita, että niistä leipasee mustikkapiirakan ja vielä mustikkamuffinitkin. Illalla iloitsen kipujen poissaoloa.
Kivuttomasta mustikkareissusta innostuneena lähdemme taas lasten kanssa kävelylle ja huomaamme kävelleemme neljä kilometriä. Eikä satu yhtään, ei lenkillä eikä illalla. Voi tätä ilon ja riemun päivää! Lähdemme toisenakin päivänä pidemmälle kävelylle ja kivut loistavat poissaolollaan. Ei ”perus kolotusta” pahempaa. Mitä ihmettä? Taisi lääkäri tietää mistä puhui, kun kertoi riittävän levon saattavan helpottaa liitoskipuja niin paljon, että häviävät liki kokonaan. Ensimmäistä kertaa sairasloman aikana tuntuu siltä, että voisin palata töihin.
Viikonlopuksi palaamme kotiin. Matkaa on useampi tunti. Matkan loppupuolella pysähdymme vielä kauppaan ostamaan aamupala tarpeet. Pääsen autosta ulos mutta yllätyksekseni jalka ei meinaa nousta ja selkää vihloo kamalasti. Kävely näyttää niin hankalalta, että mieheni ei anna minun enää ajaa. Istun loppu matkan kummallisessa sammakkoasennossa, se on ainoa asento missä selkääni ei koske.
Elämä ei helpota kotona. Kotimme on kukkulan päällä eikä sisään pääse menemättä rappusia tai rinnettä ylös. Pesutilat ja kodinhoitohuone on alakerrassa, joten rappusia ei voi välttää. Tutut vihlaisut nivusiin ja selkään palaavat. Heipähei, oli jo ikävä…
Rv 25
Menemme mökille sukulaisten kanssa. Saamme miehen kanssa alakerran makkarin, sillä se on lähempänä vessaa eikä minun tarvitse kulkea portaita. Olen kiitollinen tästä ratkaisusta. Olen jo todennut, että portaat ja rinteet eivät ole enää ystäviäni vaan saavat kivut yltymään, joten rantasaunalle menevän rinteen kävely tekee kipeää. Hammasta purren yritän liikkua normaalisti ja olla näyttämättä että vähän sattuu.
Mökkiseurue haluaa lähteä tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin ja niin me mennään. Askeleita kertyy ja huomaan supistuksen taas tulevan. Olen kyllä huomannut, että aina lähtiessäni lenkille tulee supistuksia yksi tai kaksi, mutta ne ovat täysin kivuttomia. Nyt tapahtuu jotain uutta, nimittäin tämä supistus tuntuu… epämiellyttävältä. Tuleepa myöhemmin vielä toinenkin. Sekään ei varsinaisesti ole kipeä, mutta tuntuu hyvin epämiellyttävältä. En tietenkään sano kenellekään yhtään mitään, sillä en halua huolestuttaa enkä aiheuttaa turhaa hössötystä.
Loppu matkasta jään jälkeen toisista. Lisäsivätkö he vauhtia noin paljon vai kävelenkö tosiaan näin hitaasti? Jep, minä olen hidas. Matka autolle tuntuu hyvin pitkältä. Huokaisen helpotuksesta päästessäni istumaan.
Viimeisen päivän ohjelmassa on mökin siivous. Minulla on kamala morkkis, sillä tuntuu ettei minusta ole ollut mitään apua koko viikkona, kiitos kipujen ja väsymyksen. Siispä haluan tehdä osani ja päätän jäädä imuroimaan muiden siirtyessä rannalle. Otan rauhallisesti enkä kiirehdi. Siirtelen muutamat pienet tavarat lattialta ja nostan vähän maton kulmia imurin tieltä. Selkääni alkaa nopeasti särkeä ja kävely sattuu nivusiin. Epämielyttävän tuntuinen supistuskin tulee. Huomaan taas ähiseväni ääneen. Imuroitava tila ei ole iso, joten en luovuta. C’mon, kyllä sä tästä selviät! Mökkiseurueeseen kuuluva teini tulee tarjoamaan apua, otan sen vastaan kiitollisena ja siirryn sohvalle huilaamaan. Myöhemmin vatsaani vihloo liikkuessa niin, että joudun olemaan kaksinkerroin. Onneksi se helpottaa kun lepään hetken.
Ajatus töihin paluusta ahdistaa. Miten ihmeessä selviän töissä jos siivoaminen aiheuttaa supistuksia ja muut kivut päälle? Päätän hankkia tukivyön seuraavalla viikolla, jos se helpottaisi oloa.
