Liitoskipuja

Raskaus on aivan ihana asia <3

On ihana silitellä kasvavaa vatsaa, tuntea lapsen liikkeet, olla vauvakuplassa ja miettiä miltä tuntuu pidellä sylissä sitä pientä nyyttiä ja tuoksutella vauvan tuoksua, se on ihanaa aikaa. Tätä on odotettu pitkään ja hartaasti, monet itkut itketty menkkojen alkaessa ja suuria pettymyksiä koettu keskenmenojen tullessa. Ne saavat vieläkin kyyneleet silmiin.

Mutta yksi asia yllätti minut täysin, kaksi kertaa synnyttäneen ”konkarin”. Nimittäin liitoskivut. Muistan ensimmäisen raskauden aikana kokemani liitoskivut. Se oli jo loppu raskautta, tuntui kuin joku olisi sisältä päin repinyt häpyluutani kahtia jos erehdyin kyykistymään liikaa. Jotenkin ajattelin, että ne kivut kuuluvat siihen ensimmäiseen raskauteen kun kaikki paikat venyy ja valmistautuu synnytykseen. Yhdeksän vuotta myöhemmin voin vain miettiä, kuinka väärässä olinkaan noiden luulojeni kanssa.

Raskauden puoliväli ja yhtenä kauniina päivänä kesken työpäivän alan tuntea kipua oikeassa nivusessa kävelyn aikana. Päivä päivältä kipu pahenee ja alan tuntea kummaa jomotusta myös etu- ja takareidessä. Ei lihaskipua, tämä tuntuu jossain syvemmällä, ihan kuin luuhun sattuisi. Välillä kipuilu yltyy niin kovaksi, että joudun pysähtymään hetkeksi. Huomaan että hiljennän vauhtia, mutta yritän toimia normaalisti. Jossain kohtaa joudun pyytämään työkaveriani nostamaan lapset keinuun tai syöttötuoliin, sillä se sattuu nivusiin todella kovin. Nostelu, kumartelu, lattialta nouseminen ja jatkuva liikkuminen aiheuttaa välillä kovaa vihlontaa myös alavatsassa. Selkäkipu iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, mikään asento ei ole hyvä. Hoen itselleni, että tämä kuuluu asiaan eikä edessä ole montakaan kuukautta raskautta, kesälomakin siintää jo parin viikon päässä.

Jaksaa jaksaa!

Kun ensimmäisestä vihlaisusta on kulunut kolmeviikkoa olen työpäivien jälkeen aivan loppu. Köpöttelen suoraan sohvalle josta siirryn suoraan sänkyyn. Omat lapset jäävät vaille huomiota, koska äiti on päivän zempannut töissä yrittäen parhaansa mukaan selviytyä kipujen ja kolotuksien kanssa. Koen olevani huono työntekijä ja erittäin huono äiti. Fyysisen kivun päälle kammottava morkkis, jipii. Annan itselleni lupauksen, jos huomenna sattuu yhtään soitan neuvolaan ja kerron tarvitsevani apua arjessa selviytyminseen. Seuraavana aamuna jo sängystä nouseminen sattuu. Soitan neuvolaan ja saan ajan lääkärille, joka määrää minut sairaslomalle viikoksi ohjeena levätä ja tehdä sen minkä kivun rajoissa pystyn tehdä sekä käymään fysioterapeutin luona. Toisaalta olen helpottunut, saan levätä mutta toisaalta poden pahaa morkkista kun en voi olla töissä.
Fysioterapeutti esittelee minulle tukivyötä ja antaa liikunta vinkkejä. Fysioterapeutti ohjasi liikkeet kädestä pitäen eikä liikkeitä kovin montaa ollut, mutta  tuona fysioterapia käynnin aikana liitoskivut yltyivät niin koviksi etten päässyt fyssarin hoitopöydältä ylös. En uskaltanut tehdä noita liikkeitä kotona kertaakaan sairaslomani aikana. Mielessäni oli lääkärin sanat levosta, jolla kivut saattavat helpottaa jopa niin paljon että häviävät melkeinpä kokonaan. Päätin keskittyä lepäämiseen ja olla työkuntoinen sairasloman loputtua.

Kylläpä olin taas väärässä.

Viimeisenä sairasloma päivänä joka paikkaa jomottaa. Käyn nukkumaan uskoen vahvasti huomenna olevan parempi päivä. Herään yöllä kovaan kipuun takareidessä ja alaselässä yrittäessäni kääntää kylkeä. Joudun nostamaan jalkaani käsillä auttaen ja jatkan unia. Aamulla kolottaa edelleen, mutta en anna sen haitata vaan valmistaudun töihin. Hampaita pestessä kova selkäkipu iskee yhtä yllättäen kuin aiemminkin, kuin joku iskisi paksun piikin selkään. Kipu iskee kovaa ja hetken kuluttua helpottaa, sitten se iskee taas. Seuraavan tunnin yritin venytellä ja liikkua ja vaihtaa asentoa, tehdä mitä vain jotta kipu helpottaisi. Onneksi pidän rauhallisista aamuista ja siksi herään aina ajoissa. Eihän se kipu siitä helpottanut, luovutan ja suuntaan uudelleen lääkäriin saaden sairaslomalle jatkoa.

Nyt olen ollut reilun kaksiviikkoa sairaslomalla. Teen asioita kivun sallimissa rajoissa, käyn pienillä kävely lenkeillä, en nostele painavia, jumpannut selkää ohjeiden mukaan, venytellyt ja levännyt. On hetkiä ettei satu yhtään ja hetkiä kun joka paikkaan sattuu eikä mikään ole hyvä.

Eilen käytyäni illalla suihkussa mieheni puki minulle housut koska en kivuiltani saanut itse puettua, eipä siinä muuta voinut kuin nauraa!

Minuun sattuu mutta yritän olla valittamatta. Koska kukaan ei jaksa kuunnella jatkuvaa valitusta, vuodatan valitukseni tänne. Näin läheisteni ei tarvitse kuunnella kitinääni.