Tervetuloa elämään(i)!

Tämä on itselleni suuri hetki. Ei siksi, ettenkö olisi kirjoittanut ennen blogia tai kertonut julkisesti mitä erilaisimmista asioista, vaan siksi että teen sen nyt ensimmäistä kertaa omana itsenäni. En tv-toimittajana, en juoksuvalmentajana enkä minään muunakaan korrektina amattilaisena, vaan elämää ja ympäristöä tarkkailevana yksityisenä ihmisolentona.

Tiedän, että varsin rennonletkeä suhtautumiseni esimerkiksi treenaamiseen, ruokavalioon ja useaan muuhunkin asiaan herättää närää monissa sangen kurinalaisesti elävissä kanssakuntoilijoissa. Kilpaurheilijoista ja valmentajista puhumattakaan.

Olen juuri se haahuilija, jollaisista varoitetaan monissa urheilujulkaisuissa. Jos jossain naistenlehdessä lukee vaikka: ”Viisi yleisintä mokaa, jotka voit tehdä kuntosaliharjoittelussa”, teen varmasti ne kaikki. Menen paikanpäälle ilman minkäänlaista treenisuunnitelmaa, katselen ympärilleni, juttelen kavereille, valitsen kahvakuulan jotakuinkin mieluisimman värin mukaan ja heiluttelen sitä sitten iloisesti laskematta edes toistomääriä.

Tyylini ei varmasti ole kovin tehokas ja toki tiedän sen varsin hyvin itsekin.

Aion kuitenkin jatkossakin nauttia urheilun iloista omalla tavallani, ilman selkeitä päämääriä ja tavoitteita. Se ei toki tarkoita, ettenkö oikeasti tietäisi ihmisen anatomiasta ja urheilufysiologiasta ties mitä, eikä sitä, ettenkö olisi valmis ottamaan oppia viisaammiltani.

En kuitenkaan tule luultavasti jatkossakaan muistamaan ennätyksiäni, en tiedä sykerajojani, en taatusti harjoittele optimaalisesti, enkä ehkä aina kovin järkevästikään.

Hauskaa minulla kyllä on ja tulee varmasti aina myös olemaan. Ja sen ilon osaan kyllä tartuttaa muihinkin!

Yksi motoistani kuuluu: ”Mielummin hymyillen hopeaa, kuin kituen kultaa”.

Tuo lause mielessä olen monessa lähtenyt numero rinnassa matkaan. Joskus on kyllä tullut vahingossa voitettuakin. Tai no oikeastaan aika usein.

Se ei kuitenkaan ole itselleni missään nimessä mikään itseisarvo, eikä minkäänlainen ihmisyyden mitta. Kiva lisä toki, mutta ei syy miksi urheilen.

Urheilen, koska rakastan sitä. Elän, koska voin.

Tiedän valitettavan tarkkaan, että tätä elämän lahjaa ei kaikille anneta. Siitä joskus tuonnempana lisää.

Nyt nautitaan. On päiväpullan aika :)!

Axu