5 asiaa – Blogihaaste
Anna (A&A at HoMe) heitti minulle uuden blogimme ensimmäisen haasteen. Joten tässä mennään.
1. Mikä on lempivärisi sisustuksessa?
Suosin pitkään mustaa, valkoista ja punaista, mutta viime aikoina maku on muuttunut paljon. Valkoiselta pohjalta lähdetään liikkeelle vieläkin eli seinät ja huonekalut ovat valkoisia. Niiden päälle sitten kerrostetaan muita värejä.
Setä, tykkää enemmän kirkkaista väreistä kuin tiukasta mustavalkoisuudesta, joten itsekin olen alkanut sopeutua. Ainakin olen oppinut sen, ettei ikinä pidä sanoa ei ikinä, sillä nykyään silmää viehättävät myös vähän hempeämmät värit sekä keltainen ja kupari.
Viehtymys mustavalkoiseen, selkeään ja graafiseen näkyy kyllä edelleen. Oikeastaan se on hyvä rauhoittelija kirjaville keräilyesineille, levykoteloille ja kirjojen selkämyksille.
2. Mikä on design-kaluste / -esine, jota et koskaan osta?
Itse asiassa näitä on aika paljonkin. Tykkään kitchistä ja todella selkeälinjaisista jutuista, mutta en erityisemmin innostu voimakkaasti muotoillusta puusta tai metallista. Yksi ”inhokki” on aaltomaljakko, jonka muotokielessä ei ole mitään minua viehättävää, joten sanon sen.
Jonain vuonna aalto-tuikkukuppeja sai keräilynä valintataloista ja kaikki jakoivat niitä toisilleen joululahjoiksi. Yksi jäi minullekin nurkkaan pyörimään, mutta sitä ei lasketa, koska en ole sitä itse ostanut.
Onko kukaan muu koskaan hämmästellyt sitä, ettei tuo kupin muoto vastaa mitenkään päin pakkauksessa olevaa mallikuvaa?
3. Ketkä ovat hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä?
Ehdottomasti tohtorit Cooper, Hofstadter ja Koothrappali sekä herra Wolowitz (Rillit huurussa – The Big Bang Theory). Perusteluiksi riittänee Bazinga!
4. Mitkä ovat suosikkisi leivonnassa?
Kaikki käy, kunhan joku muu hoitaa leipomisen.
Mitkä ovat 5 blogisuosikkiasi? (ja jatka haaste heille)
Blogisuosikkeja on monta ja osa niistä sellaisia, joille haasteita varmaan satelee paljonkin. Tähän valitsin haastettavaksi sellaisia kivoja ihmisiä, joiden vastaukset haluan itse kuulla. Osassa blogeja on ollut vähän hiljaista tämän vuoden puolella, joten ehkä voisin tässä samalla haastaa heitä myös kirjoittamaan.