Näyttävänä matkalla(kin)
Taas tuli vastaan pakatessa asia, joka on aina yhtä hankala, eli mitä ottaa mukaan ja mitä ei ja erityisesti mitä kosmetiikkatuotteita ottaa mukaan. Onneksi nykyään on paljon matkakokoisia kosmetiikkatuotteita saatavilla, onpa mukaan tarttunut pieni hajuvesipurkkikin, ja nyt muutama sananen niistä :).
Nykyään on mahtavaa kun useimpia kosmetiikkatuotteitta kuten shampoita ja hoitoaineita saa matkakokoisina. Aikasemmin oli tarjolla vain tyyliin yhtä merkkiä jotain ihan perus shampoota tai vaihtoehtosesti tyhjä purnukka johon voi laittaa isosta puollosta pienen määrän. Itse en oikein noista tyhjistä purkeista pidä, varsinkaan kun ne pitää pestä, joten olen metsästellyt erilaisia matkakokoisia tuotteita.
Suuri edistysaskel hiusten huolehtimisen saralla on ehdottomasti ollut matkakokoisten hiusten hoitotuotteiden saapuminen markkinoille. On saatavilla muotovaahtoa, geeliä, lämpösuojaa ja jopa four reasonsin hiuspuuteria, me likes.
Kuvat: Villikihara
Ehdottomasti parhaita matkakokoisia tuotteita on muun muassa lehdistä saatavat pienet näytepakkaukset, etenkin shampoo ja hoitoaine näytteet. Nämä ovat siinä mielessä ilmaisia, että jos lehden kuitenkin ostaa tulee näyte kaupantekijäisinä. Yhdestä tällaisesta näytteestä riittää helposti jopa kahteen käyttökertaan ja sen jälkeen voi sen heittää roskiin, eikä sitä tartte kanniskella edes sun takasi (parhaimmillaan maasta toiseen). Ja onpa nykyään myös voiteita näissä kyseisissä näytteissä.
Kannattavin ostos matkoille on ehdottomasti ollut Jordan Go matkahammaharjapaketti. Hammasharja ”boxissa” on pieni hammasharja, hammastahna sekä hammastikku, siis kaikki samassa paketissa. Parasta tuotteessa on se, että se on pieni ja käytännöllinen, mutta myös se että sen voi pakata etukäteen mukaan. Ei oo mitään turhauttavampaa kun muistaa, että jätti lähteissään hammasharjan kotiin sen omaan pikkupikku mukiin.
Oikeastaan ainut tuote mistä en itse ole vielä löytänyt oikein toimivaa matkakokoista tuotetta on kasvojen puhdistus. Ainut lähellekään matkakokoinen tuote Lumenen muutaman tuotteen lisäksi on Herbinan herkälle iholle tarkoitettu puhdistusvaahto ja se ei vaan tunnu sopivan mun iholle vaikka kuinka yritän. Lumenen matkakokoisia tuotteita tuntuu olevan myynnissä vain harvoin, mutta ehkä seuraavalla kerralla tartun niihin.
-Katri