Festareita pukkaa part II
Tällä viikolla Suomessa tapahtuu ja on jos vaikka minkä näköistä tapahtumaa, mutta mitään oikein mielenkiintoista, jo alkaneen Tammerfestin lisäksi, ei oikeen oo. Ilosaari on isojen festarien joukossa seuraavana vuorossa. Siispä tän viikon festaripostaukseen ollaan nostettu Pioneerifestivaal Korialla, Ilosaarirock Joensuussa ja Vaasa rockfestival.
Pioneerifestivaali
Koria 15.-16.7.2011
Korialla tulevana viikonloppuna musisoi muunmuassa Anna Puu, Pariisin Kevät, Turmion Kätilöt, Finteligens, Cheek, Jukka Poika & Sound Explosion Band ja Jare ja VilleGalle. Eipä kyllä itse ole tullu vierailtua kyseisillä festareilla, mutta jotenkin on mielikuva, että festarit ovat verrattavissa Kuopiorockiin, mutta vain muutamaa bändiä pienemmässä mittakaavassa. Tosin mielikuva voi johtua vain siitä, että kyseisillä tapahtumilla on samat järjestäjät.
Ilosaarirock
Joensuu 15.-17.7.2011
40-vuotissynttäreitä juhlivalla Joensuun Ilosaarirockilla on oma vakiintunut kävijäkuntansa ja se onkin ollut jo useana vuotena loppuunmyyty. Ilosaaressa esiintyy tänäkin vuonna kotimaiset ykkösartistit, mutta on ulkomailtakin saatu vahvistuksia. Varmastikin erityismaininnan arvoinen esiintyjä on comebackin Ilosaaressa tekevä Sielunveljet. Siekkareiden comebackista ja sitä edeltävä(/i)stä salakeikoista on paikallislehdissä jo kohuttu, joten keikastakin varmasti tulee näkemisenarvoinen.
Vaasa rockfestival
Vaasa 15.-16.7.2011
Myös Vaasassa tapahtuu tänä viikonloppuna. Rocfestivaalit vaikuttaa noudattavan sellaista aika tuttua peruskaavaa, joka tuntuu toistuvan aika monilla keskisuurilla festareilla. Muutama isompi ulkomaalainen nimi ja sitten ne suomalaiset artistit, jotka tuntuvat kiertävän kaikki kesäfestivaalit. Toisaalta Vaasan artistikattaus vaikuttaa niin osuvalta (mm. The Ark, Stam1na, Paleface, Mustasch), että voisin mennä käymään jos siellä päin liikkuisin. Kahden päivän lippukin on ihan kohtuuhintainen, 60 euroa.
Kuvat: täältä, täältä ja täältä
-Katri & Kaisa