Festareita pukkaa V
Ralleista on selvitty ja uusi festariviikonloppu on täällä taas! Tän viikonlopun festarit näyttää aika hiphop painotteiselta, mutta toki myös maakunta ja Rock ’n’ Roll Circuksen festarit mahtuvat mukaan. Vielä on siis muutama viikonloppu festareita jäljellä, mutta jos et ole vielä tänä kesänä käynyt festareilla, ja festareilla käynti kuuluu kesä suunnitelmiis niin aika alkaa käymään vähiin. Tässä mielenkiintoisimmat poiminnat viikonlopun festariannista :D.
Porispere
Pori 5.-7.8.2011
Pori luuli jo saavansa pitää Sonispheren, toisin kävi ja tänä vuonna on Porilaiset todenneet että pitäkää tunkkinne, me järjestetään Porispere. Porispere on 3 päivää kestävä festari Kirjurinluodolla. Esiintyjinä tänä viikonloppunna ovat mm. Mokoma, Pelle Miljoona Oy, Michale Monroe, Disco Ensemble ja FM2000. Festareilla on musiikin lisäksi tarjolla janoisille myös porispere kiljua. Eli musiikkia ja kiljua 3 päivää.
Pipefest
Himos 4.-6.8.2011
Jo 11. kertaa järjestettävä Pipefest raikaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa Himoksella. Artisteissa löytyy niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin esiintyjiä. Itellä on toi hiphop jääny tonne nuoruuteen, mutta esiintyjistä silti nostasin esille seuraavat: Lord Est, Cheek, Raappana & Sound Explosion Band, Petter, Jätkäjätkät, Kymppilinja, Paleface, Redrama ja CunninLynguists. Musiikin lisäks Pipefestistä näyttäis löytyvän myös katutaidetta, beatboxausta ja tanssia. Lippujen hinnat pyörii 39€ – 75€ välillä. Jonkin verran näyttäis olevan samoja artisteja Oulun hiphop festareitten kans, mutta jos haluaa nähdä ulkomaisia tyylin edustajia, niin Pipefest on se paikka.
Hämyvestari
Hämeenkyrö 5.8.-6.8.2011
Jälleen yksi maakuntafestari. Hämyvestareilta löytyy tänä vuonna mm. Cheek, Uniklubi, Mathau Mikojan, Apulanta ja (kaikkien niin kovasti pitämä) Mamba. Kyseessä on melko halpa festari, eli jos kiinnostusta riittä, haluat kuulla Kaija Koota tai muuten vaan olet Hämeenkyrössä päin liikkeellä, niin varmasti kokemuksen arvoinen festari :D.
Kokkolarock
Kokkola 5.-6.8.2011
Rock ’n’ roll circuksen kesän viimesitä festaria viedään, eli Kokkolarockia. Jos mielii rannikolle festareille, tämä on viikonlopun ehdottomasti, artisti kattaukseltaan, paras vaihtoehto. Festareilla keikan käy heittämässä muun muassa Danko Jones, Scooter, Kotiteollisuus, Pariisin Kevät, Laura Närhi, Happoradio ja Maija Vilkkumaa. Näistä kekkereistä pääsee osalliseksi, jos ennakkoon ostaa, 40€ per päivä tai 60€ molemmat päivät portilta ostettuna, ei paha.
Satama open air
Kemi 5.-6.8.2011
Kemin sisäsatamassa järjestettävä Satama Open Air on mukava piristys Lapin loppukesään. Suht vilpoistahan tuolla Kemin korkeudella saattaa olla, varsinkin iltaisin, että kannattaa varmasti pakata lämpimiä vaatteita mukaan. Lavalle Kemissä nousee tänä viikonloppuna mm. Anna Abreu, Arttu Wiskari ja Sonata Arctica.
Oulun hiphopfestarit
Oulu 5.-6.8.2011
Omasta mielestäni on ainakin vähän outoa että kahdet näinkin isot saman genren (tässä tapauksessa hiphop) festarit järjestetään samaan aikaan. Ehkä välimatka näiden festareitten välillä on tarpeeksi pitkä, että liikaa kilpailua ei synny ja molemmat festarit vetää omat kävijänsä, Oulu pohjoisesta ja Pipefest etelästä. Oulussa tänä viikonloppuna esiintyy mm. Mikael Gabriel, Paleface, Ruudolf ja Uniikki.
Tehdas festarit
Laitila 6.8.2011
Laitilan urheilutalolla järjestettävät Tehdas festarit on tosi pienen kokoluokan festarit, mutta silti varmasti todella tutustumisen arvoiset! Festarit järjestetään neljättä kertaa. Alunperin festareiden idean takana kaksi 18-vuotiasta kaverusta, jotka halusivat pikku kaupunkiin jotain tapahtumaa. Liput maksaa paikan päältä ostettuna 18 € ja etukäteen lippuja ei minun käsittääkseni edes saa. Esiintyjistä nostaisin esiin PoisonBlackin ja Flinchin.
Kuvat: täältä, täältä, täältä ja täältä
– Katri & Kaisa