”Pettämisbisnes”
Kattelinpa tossa sunnuntai-illan kevennyksenä Music Televisionilta VH1 dokumentin julkkispettäjistä. Sehän nyt ei sinänsä ole mitään uutta, että ihmiset pettää toisiaan, varsinkaan nykysessä yhteiskunnassa kun siitä on, ikävä kyllä, tulossa enemmän normi kun poikkeus. No mutta kuitenkin havahduin sellaseen asiaan kuin itse bisnekseen pettämisen yhteydessä, totta kai tiesin että rahaa liikkuu, mutta se että se on oikeastaan miljoona bisnestä, se yllätti.
Kuva: Weheartit
Kuka sitten on osallisena tässä ”pettämisbisneksessä”? No tietenkin pettäjät, heidän mahdolliset perheensä, rakastajat/rakastajattaret, lehdet, paparazzit, toimittajat, asianajajat, PR ihmiset ja jopa tavalliset isot yritykset.
Periaatteessahan se menee niin, että julkkis pettää puolisoaan/ kihlattuaan/seurustelukumppaniaan jonkun, yleensä, ei julkkiksen kanssa. Sitten tämä rakastaja/rakastajatar odottaa oikeaa hetkeä julkaista tarina ja kertoa kaikki tapahtuneesta, ja sitten alkaa raha liikkua. Julkkikset maksaa näille rakastajilleen/ rakastajattarileen, PR ihmisille ja asianajajille, mutta eihän ne sponsorit ja työnantajatkaan laput silmillä kulje eli vaakalaudalla on oman maineen lisäksi usein myös työpaikka tai sponsorirahat. No sitten lehdet maksavat näille kohurakastajille haastatteluista ja paljastuksista, ja lehti käärii sittemmin rahat kuluttajilta. Lopuksi pettäjät sitten usein maksaa petetylle mukavia summia, yleensä avioeron yhteydessä.
Tässä bisneksessähän suurimmat hyötyjät ovat lehdet ja lehtien työntekijät, asianajajat, rakastajat/rakastajattaret sekä jollain muotoa myös me kuluttajat, saahan siitä myyviä otsikoita ja viihdettä televisioon. Toisaalta bisneksen maksajat ovat pettäjä (tavallaan omasta tahdostaan), pettäjän puoliso/kihlattu/seurustelukumppani ja perhe (pakosta). Tavallaan neutraali ”toimija” on yritykset jotka sponsoroivat ja työllistävät pettäjiä.
Eniten tässä bisneksessä harmittaa se, että rahastus tapahtuu toisen kustannuksella ja usein myös petettyjen kustannuksella. Ikävintä tällainen on tietysti lapsille ja toki myös petetyille. Tosin tämä trendi tuntuu vaan jatkuvan ja jatkuvan, etenkin Hollywoodissa, joten eiköhän tulevaisuudessakin tämä bisnes kukoista, oli se sitten kenen tahansa häviö tai voitto. Ja eikös se niin mennyt, että seksi myy.
-Katri