Ei enään

Ei enään yhtäkään epämieluista opintovuotta!

Aloitin lokakuussa 2014 työkkärin kautta kone- ja metallipuolen opinnot ja tarkoitukseni oli valmistua levyseppähitsariksi helmikuussa 2016. Nyt suunnitelmat ovat kariutuneet totaallisesti ja mietintäprosessi- mitä teen elämälleni? – alkaa taas uudestaan.

Opintojen alkaessa olin intoa piukassa, mutta samalla mietein koko ajan pääkopassa mitäköhän tästäkin tulee. Kuitenkin alkoahdistuksesta päästiin hyvinkin pian kun sai keskusteluseuraa muista. Opinnot alkoivat rullaamaan rutiinilla, tunnista toiseen. Jonkinajan kuluttua jakauduttiin kolmeen ryhmään, koneistajiin, kunnossapitoasentajiin ja levyseppähitsareihin, jokainen ryhmä alkoi etenemään siis omia opintojaan. Omassa ryhmässäni oli itseni lisäksi seitsämän muuta joista yksi oli tyttö. Hyvin nopeasti pieni ryhmä löysi ryhmähengen ja oli kaikessa mukana menossa.

Vihdoin tuli aika pukeutua haalareihin ja turvakenkiin ja siirtyä hallin puolelle.

Itselläni ei ollut minkäänlaista kokemusta levytöistä tai hitsaamisesta, en ollut pidellyt edes rälläkkää eläissäni! Joten oli jännittävän pelottavaa mennä tutustumaan isoihin leikkureihin ja muihin työkaluihin ja siirtyä ensimäiseen etappiin, polttoleikkaamiseen.

Seurasin tarkana ja kuuntelin muiden kanssa kun opettaja selitti polttimoista, niiden kunnon tarkistuksista, puhdistamisesta yms. Sitten siirryttiinkin hitsauskopeille. Koppeja oli kahdessa rivissä käytävän molemmin puolin. Kopit olivat kuin pieniä siivouskoppeja, oven tilalla vaan palamaton muoviverho. Koppeja oli n. 6-8 molemmin puolin. Alkupiolen kopeissa oli mag- ja puikkokone ja loppupäästä löytyi muutama tig-kone. Heti alkuun meille muodostui jokaiselle ”oma koppi” eli tuttu nurkaus missä teki hommia.

Polttoleikkaus oli mielenkiinoista. Sen harjoittelu muistutti paperin leikaamista silpuksi. Me kun aloitettiin romuraudan leikaamisella mitä ihmeelisimmiksi pieniksi paloiksi. Ja into oli piukassa kun sai isomman palan lähtemään ja kolahtamaan roskasäiliöön pöydän alle!

Polttoleikkauksesta siirryttiin kaasuhitsaukseen ja otettiin myös lisäainelanka käyttöön. Siitä siirryttiin puikkohitsaamiseen pienahitsin jalkoasentoon, mag-hitsillä sama, taas puikko mutta alapiena jalkoasennossa ja mag perässä. Välillä kokeiltiin pistehiomakonetta ja tig hitsaamista lisäainelangankin kera. Kerettiin menemään läpi levyjen päittäishitsaaminen jalko-, vaaka- ja pystyasennossa sekä levyjen pienahitsaus jalko- ja alapiena-asennossa niinikään ensin puikolla ja sitten mag.

Jokainen vaihe oli hyvin mielenkiintoinen ja erilainen. Jokaisessa oli omat muistettavansa vaikka periaate olikin aina sama, tarkkailla sulaa metallia.

 

Jotain saatiin jopa valmiiksi, kuten kuvan lyhty joka on koekäytössä kuvassa.

 

Vaikka opiskelu sujui ja maistui, ja yllättäen jopa opein ja omaksuin uusia hienoja asioita! Nautein omalla tavallani siitä, kun korvatulpien takaa humisi mutta olit täysin omien ajatuksiesi kanssa ja katsoit vaan maskin läpi sulaa metallia ja keskityin käsien asentoon ja niiden tekemiseen. Jokin kuitenkin ei sujunut niinkuin pitänyt.

Hyvin usein oli tullut negatiivinen olo kun oli käynyt pyytämässä opastusta opettajalta, tuli tyhmä ja inha olo. Ennenpitkään sitä vaan istui ihmettelemässä kopissa kun ei halunnut mennä kysymään apua. Hyvin usein negatiivinen olo johtui siitä, että sanottiin ”Kyllä nää nyt pitäisi osata ilman apuakin” tai ”eihän tässä ole mitään, teet vaan” ja jäit luu käteen, eli apua et saanut. Muistan kerran polttoleikatessani, aloitin aamulla hyvillä mielin hommat, aatelin aloittaa harjoitustyön tekemistä. Ennen harjoitustyötä päätin kuitenkin säätää polttoliekin kunnolliseksi, siinä onnistumatta. Yritin vaikka mitä, säädin happea ja asetyylin paineita, säädin niitä suuttimesta, puhdistin suutinta yms, ilman että mikään autoi. Alkoi menemään kärsivällisyys kun mikään ei onnistunut, sain vaan sulan pärskähtämään päälleni. Yksinkertainenkana leikaaminen ei onnistunut. Pyysin monesti opettajalta apua, ja erilaisia neuvoja sainkin mutta siinä se. Ruokatunnin aikana totesin, että olen tohertanut onnistumatta yksinkertaisen asian parissa jo kolme ja puoli tuntia! Tauon jälkene menin sanomaan opettajalle, tuohtuneena kylläkin kun yksinkertainen asia ei sujunut, ja vihdoin sain hänet katsomaan työskentelyäni. Kun hän totesi, että vaikka vääntelisi miten etten saa rautaa leikattua, pyysi hän minua siirtymään syrjään. Ei mennyt siis kuin 5min opettajan saatuani paikan päälle vihdoin kun hän totesi, että poltin on paskana! Vaihdoin polttimen uuteen ja johan alkoi lyyti kirjottaa! Heti onnistui, ilman mitään kikkailuja! Sain harjoituspalankin tehtyä vielä ilman mitään ongelmia!

Kuitenkin yhä ärsyttää se, että väänsin epätoivoisena yli kolme tuntia kun asia olisi ratkennut 5 minuutissa! Ei minulle ollut tullut mieleenikään että polttimessa voisi olla noin iso vika ettei sillä saa mitään leikattua, olinhan tehnyt harjoittelua vasta 2-3 päivää!

Monesti tuli vastaavia ongelmia opettajien kanssa. En joko ymmärtänyt ja opettaja alkoi intäämään ilman sen kummempia avustuksia. Asia piti vaan tajuta ilman kyselyitä, sillä hyvä.

Teoriatuntien alut olivat välillä yhtä sotaa, kaikki kun eivät olleet minuutilleen klo.07.30 paikalla. Ymmärrän kyllä hyvin, että teoriatunneilla olisi asiallista olla niinkuin pitäisi koska muuten menee häsläämiseksi ja on hukassa jos tulee myöhässä. Mut pahinta oli hallin puolella, opettajan näki usein vasta 08.00 tai myöhemminkin, mutta niinä päivinä kun opettaja kyyläsi ovea että tullaan viimeistään 07.30 sisälle eikä 2min tai 5min myöhässä! Ja sit niistä muutamasta minuutista syntyi usein huuto. Kuitenkin me opiskelijat useimiten jouduttiin odotelemaan kahdeksaan joskus jopa puol ysiin asti että saatiin opettaja hallin puolelle opestamaan/opettamaan, mut eipä me kuitenkaan huudettu asiasta, kyllähän se turhautti tulla kouluun ajoissa kun itse joutui useimiten odottamaan.

Noh, monia oli ongelmia ja minulle riitti. Itse totesin etten jaksa enään yhdenkään opettajan kanssa olla napit vastakain, eihän mun ole enään pakko niinkuin peruskoulussa tai ammattikoulussa kun meni eteenpäin vaan hammasta purren.

Joten sinne jäi haalari ja muut.. ja haikein mielein suljin koulun ovet siltä osin. Yhä kaipaan sitä omaa rauhallisuutta hitsatessa kun vahtasi vaan sulaa, nautein siitä sen verran paljon kuitenkin, mut en niinpaljon että laitan oman ja perheenikin hyvinvoinnin taka-alalle.