Työnhakua

Työpaikan saaminen on ehdottomasti edellytys meidän muuttamiselle. Sinällään jo ajatus pelotti, sillä työttömyys ja lomautukset ovat nykypäivää. Lisäksi alue, jolle olemme asettumassa nousee koko Suomen tilastoissa kärkipäähän työttömyydessä. Lohduttauduimme ajatuksella, että työtä tekevälle riittää, pitää vain olla nöyrä työtä kohtaan.

Olin jo pitempään katsellut satunnaisesti alueella avoinna olevia työpaikkoja. Päätimmekin, että laitan hakemuksia avoimiin paikkoihin mitkä kiinnostaisivat. Mikäli talolle löytyisi ostajat ennen työpaikkaa, pitäisi työnhaussakin laittaa kakkosvaihe päälle ja tyrkyttää omaa osaamistaan joka puljuun ja joka alalle. Kuukauden aikana taisin hakea 5 paikkaa. Mielestäni oli yllättävää, että niinkin monta kiinnostavaa paikkaa oli auki. Ehkä olin sopivaan aikaan vuodesta liikkeellä, tai en vain aiemmin ole laittanut merkille paikkoja todella olevan auki, kun hakukaan ei ole ollut todellista. Toisaalta uskon asioilla olevan tapana järjestyä, joten saattoipa tässä olla siitäkin kysymys.

Ilokseni kahden paikan kohdalla minusta kiinnostuttiin ja pääsin etenemään hakuprosessissa. Prosessi on mielestäni sopiva kuvaus niille toimenpiteille, joita yritykset tekevät löytääkseen sopivan työntekijän itselleen. Viimeisen parin viikon aikana olen ollut puhelinhaastattelussa, videohaastattelussa, älykkyys- ja luonnetestissä sekä ajanut lähes tuhannen kilometrin matkan henkilöhaastatteluihin. Moni on ihmetellyt hulluuttani, mutta pakkohan se on paikan päällä käydä, jos meinaa pysyä kisassa mukana. Vanhemmat ihmiset ovat päivitelleet prosessin monimutkaisuutta ja useita haastattelukierroksia. Yllätyksenä se tuli itsellekin, sillä olen aiemmin käynyt yhdessä virallisessa työhaastattelussa ja senkin paikan sain, muut työpaikkani olen saanut kävelemällä yritykseen sisään kysymään. Toisaalta ymmärrän rekrytoinnin vaikeuden, kun hakijoita on kymmeniä jopa satoja, miten sieltä löytää juuri oikean ihmisen?

Kuluneeseen kahteen viikkoon on kulunut paljon energiaa ja käsitelty monia tunteita itsevarmasta täysnollaan. Aina tehtävän/haastattelun alla on pitänyt asettua kyseiseen tehtävään ja sen vaatimuksiin ja antaa itsestänsä 110%. Sitten on mennyt muutama hermoja raastava päivä odotellessa mitä jatkosta seuraa. Itsellä haasteen on asettanut myös välimatka, ei ole aivan yksinkertaista järjestää töitä ja lastenhoitoa haastattelijan aikataulun mukaisesti. Joka tehtävän/haastattelun jälkeen on täytynyt asennoitua siihen ettei prosessi jatkukaan, kun tie on päättynyt on se silti tuottanut pettymyksen. Voin ymmärtää miksi pitempään työttömänä olleiden riski masentua kasvaa. On kuluttavaa pistää kaikki likoon ja tulla torjutuksi kerta toisensa jälkeen.

Täytyy todeta, että olimme varautuneet pitkään prosessiin niin talon myynnin kuin työnhaun kannalta. Harkinneet jo mahdollisuuksia lasten kotihoidontuesta, mikäli tiukka paikka tulisi. Tästä tiedostetusta faktasta, taloudellisesti heikosta yleistilanteesta ja työllistymisen vaikeudesta huolimatta nämä muutamat työpaikat, joita olen hakenut ja joista vastausta olen odottanut ovat raastaneet hermojani, sillä odottaminen ei ole minulle ominaista lainkaan. Onnekseni ja ilokseni saan todeta, että olen päässyt äärimmäisen vähällä, sillä yhtä näistä avoimista työpaikoista on juuri tarjottu minulle. Näillä näkymin olemme siis askeleen lähempänä muuttoa konkreettisesta kodistamme kotiin, jossa sydän on.

suhteet oma-elama hyva-olo vanhemmuus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *