Sijaissynnytysten täyskielto on kohtuuton
Kirjoitan, koska aiheesta ei juurikaan löydy kirjoituksia ja aihe on tärkeä minulle ja monelle muulle kohduttomalle. Oletpa syntynyt ilman kohtua tai kohtusi on jouduttu poistamaan tai kohtusi ei toimi, olipa sinulla lapsia tai ei, niin olet mielestäni ansainnut saada mahdollisuuden sijaissynnytykseen Suomessa.
Tällä hetkellä kohduttomat ovat rajattu täysin pois hedelmöityshoitojen piiristä, koska sijaissynnyttäminen on Suomen laissa kielletty. Ennen tätä kieltoa Suomessa syntyi lapsia sijaissynnyttäjän avulla ja ongelmia ei ole ollut.
Myös suomalaiset hakeutuvat ulkomaille hakemaan apua lapsettomuuteen, koska kotimaassa ei apua saa.
Ei kaupallisen sijaissynnytyksen laillistamista aletaan suomessa selvittämään ensi vuoden alussa. Mikäli asiaa ei taas siirretä ”tärkeämpien” asioiden vuoksi. Asian käsittelyä on lykätty pian vuosikymmen. Mm vuonna 2011 on selvitystyötä tehty, mutta asiaa ei sen kummemmin olla kuitenkaan käsitelty.
Viime vuonna eduskuntaryhmien puheenjohtajat näyttivät ”ei kaupallisen sijaissynnytyksen” sallimiselle vihreää valoa, eli toivon todella, että vihdoin tämä asia saataisiin Suomessa lailliseksi.
Jos haluat kertoa omasta tilanteestasi niin laitathan minulle s.postia ko******@***il.com
Toivottavasti asia herättää keskustelua