Vihkiminen

Jos täytyy sanoa, että mikä oli hääpäivän kohokohta, niin olisi aika helppoa sanoa, että vihkitilaisuus! Meidät vihittiin siis meidän kotikirkossa, upeassa Limingan kirkossa. Vähän meinasi olla pientä hässäkkää ennen kirkolle saapumista. Kuvauksen jälkeen mulla piti vähän vaatetta vaihtaa, sillä mulla oli sellaset sukkikset, joissa oli pitsinen kuminauha.. jostain syystä se kuminauha oli polttanut mun reiteen kipeän haavan ja Marikan kanssa niitä nallikarissa parkkipaikalla vaihdettiin toisiin. Minä, Marika, sulhanen ja bestman hurautettiin sitten Liminkaan, treffattiin muut kaasot halpa-hallin pihassa. Syötiin kolmioleipää ja minä laitoin sulhasen hiukset nutturalle. Siitä äkkiä kirkolle ja kirkon pihassa sanoin kaasolle ja bestmanille, että viekää mun isälle ja sulhasen isälle kukkavieheet. Pihassa kiristettiin vielä mun puvun nyöritykset ja sitten huomattiin, että mun hääkimppu on autossa ja auton ovet lukossa. Onneksi bestman ei ollut kerennyt kirkon eteistä kauemmaksi. Äkkiä sisään ja rakkaan isän käsipuoleen. Aamu oli ollut melko hektinen , siinä hetkessä päätin unohtaa kaiken sen ja keskittyä olemaan niin läsnä kun vain pystyn olemaan.

Kun häämarssi Prinsessa Ruusunen kajahti soimaan, tuli valtavan onnellinen olo. Mulle oli tosi tärkeää, että isä saattoi mut alttarille. Ennen vanhaanhan kyse oli tyttären luovuttamisesta ja tästä syystä moni ei tänä päivänä halua välttämättä kenenkään muun kun sulhasen kanssa sinne alttarille kävellä. Vaikka tässä on jo monta vuotta oltu yhdessä ja muutenkin tämä alkuperäinen ajatus tyttären luovuttamisesta on kaukana, niin oli minulle ja isälleni itsestäänselvyys, että kävelemme sinne yhdessä. Isä on mulle tosi rakas ja tuntui hyvältä jakaa tämä hetki hänen kanssaan. En ajattele, että hän ”luovutti” minut, vaan saattoi ja oli tukena tärkeänä päivänä. Meillä oli myös ihanat morsiustytöt Vilma ja Helmi. Molemmat tytöt ovat hirvittävän rakkaita ja oli ihanaa, että he ottivat tämän tehtävän innoissaan vastaan. Vuosi sitten kyllä Vilma ei yhtään innostunut asiasta, mutta asiaa sulateltua se olikin  mukava tehtävä. Hän oli kyllä sitä mieltä ennen kirkkoharjotuksia, että ”miksi meidän pitää tulla sinne harjotuksiin.. kai me nyt osataan käytävää pitkin kävellä” 😀

Vihkimisessä ihanaa oli myös meidän ihana pappi Anna. Ollaan tutustuttu n. 13-vuotta sitten ja hän on tärkeä ystävä minulle, ihan sama kuinka välissä on aikoja ettei olla nähty. Annan puhe oli todella koskettava ja henkilökohtainen. Hänellä oli myös teksti ylhäällä jonka minä olen joskus kirjoittanut siitä millaisen miehen haluan. Ja kyllä, ne kuvailut ja toiveet kuvasti juurikin minun miestäni. Yksi ihania hetkiä vihkimisessä oli myös se, että ystäväni Mari ja Teemu lauloi laulun vakka ja kansi. Tänään viimeksi kuuntelin sitä häävideolta, tulee niin onnellinen olo sitä kuunnellessa. Meillä oli loppumarssina Myrskyluodon Maija ja voi kuinka kauniilta se kuulostikin. Minä halusin ehdottomasti alkuun prinsessa ruususen, sillä se on saanut mulle jo pikkutytöstä lähtien kylmiä väreitä ja palan kurkkuun. Marko halusi Myrskyluodon Maijan ja kyllä tuntuu, että molemmat marssit oli meidän häihin ihan täydelliset.

Olen kuullut monien morsiammien sanovan, ettei muista vihkimisestä oikeen mitään, kun on jännittänyt niin paljon. Minusta tuntuu, että muistan jokaisen hetken niin elävästi. En oikeastaan jännittänyt. Tuntui, että olin todella läsnä siinä hetkessä. Vähän ehkä huvitti katsoa häävideolta miten mun hymy ei hyydy oikeen missään vaiheessa.

Oli myös ihanaa kuulla tosi monilta vierailta, että heidänkin mielestä vihkitilaisuus kirkossa oli tosi kaunis, rento ja koskettava. Osa sano, että itku tuli ja oli päivän kohokohta. Olen niin onnellinen siitä, että se päivän tärkein hetki, se kun oikeesti mentiin naimisiin, oli tosi kaunis hetki meille ja vieraille. Ei velvollisuus joka hoidetaan pois alta ennen bileitä, vaan oikeesti tosi ihana tilaisuus. Onneksi se on videoitu ja voidaan palata siihen tunnelmaan aina uudestaan ja uudestaan. Tässä muutamia kuvia. Kaikista kuvista kiitos kuvaajalle @ihkuronja