Huhuu, onko siellä ketään?

Alkuraskauden vähäiset oireet mahan nippailuja lukuunottamatta saivat minut tekemään raskaustestin uudelleen pari viikkoa plussan jälkeen (tämä oli siis aikaa ennen pahoinvoinnin alkua). Päätimmekin mieheni kanssa, että menemme käymään yksityisellä puolella omalla lääkärilläni. Raskaus tuntui niin utopistiselta, varsinkin omasta mielestäni, että halusimme saada varmistuksen sille että mahassa tosiaan asustelee joku. 

En usko, että olen yksin näiden epävarmojen tuntemusten kanssa. Heti kun testi näyttää positiivista, alkaa huolehtimaan siitä että pienellä on kaikki hyvin. Onhan raskaus oikeasti alkanut, eikä kyseessä ole vain tuulimuna? Kai alkio on kiinnittynyt oikeaan paikkaan? Sujuuhan kehitys hyvin ja päästäänhän me nauttimaan vauvantuoksuisesta arjesta helmikuun alussa? Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. 

Lääkäriaika koitti jo rv 7. Oli huojentavaa nähdä, että raskaus oli edennyt niin kuin pitääkin, alkio vastasi viikkoja ja pieni sydänkin sykki jo vimmatusti<3 Siellä se pikkuruinen, pavulta näyttävä ihmisen alku köllötteli kohdussani. Lääkärini oli ihana kuten aina ja selitti tarkasti kaiken, mitä nyt sen ikäisestä alkiosta voi kertoa. Kun alkion syke on näkyvissä, keskenmenon riski tietenkin pienenee jo jonkin verran. 

Nyt ensimmäisestä ultrasta on jo kuukauden päivät ja seuraavaan, nt-ultraan, on aikaa parisen viikkoa. Eipä tässä voi muuta tehdä kuin odottaa, nauttia ”kesäkeleistä”, toivoa parasta ja pitää huolta itsestään 🙂