Kela-neuvola

Raskauteni on virallisesti kestänyt yli 154 päivää. Aivan alkuaikoina muistan miettineeni kuinka hurjaa onkaan, että jossain vaiheessa raskausaikaa on enemmän takana kuin edessä päin. 

Neuvolakäynti alkoi rutiininomaisesti verenpaineen ja painon mittaamisella. Verenpaineeni oli entisellään ja paino oli noussut tasaiseen, hyvään tahtiin. Sydänäänten kuuntelun lisäksi minulta mitattiin ensimmäistä kertaa kohdunpohjan korkeus – keskikäyrillä mennään myös sen suhteen. Sain myös lähetteen sokerirasitukseen, johon kaikkien yli 25 vuotta täyttäneiden odottajien kuuluu mennä käymään.

Tietenkin yksi käynnin jännittävimmistä asioista oli raskaustodistuksen saaminen. Sen avulla voimme hakea tukia ja äitiysavustusta eli meidän tilanteessamme äitiyspakkausta(!) sekä pystyn ilmoittamaan virallisesti töihin äitiyslomani aloitusajankohdasta. Saimme myös tietoomme linkin, jonka kautta pääsee sähköisesti täytettävään sairaalan esitietolomakkeeseen. Olin selvittänyt Kelaan liittyviä asioita vain vähän etukäteen, sillä ajattelin että tällä Kela-neuvolakäynnillä saisimme enemmän tietoa lipuista ja lapuista jotka tulee täyttää. Olin ehkä hieman pettynyt, kun aihetta ei käsitelty oikeastaan yhtään. Neuvolatätini kehotti vain lukemaan netistä ohjeita ja antoi pienen vihkosen kouraani. Kyllä tästä paperisodasta tullaan kuitenkin selviämään jollain keinolla, ja jos huonolta näyttää, niin yhteydenottoa Kelan asiakaspalveluun. 

Olin ilahtunut kuullessani, että neuvolamme järjestää synnytysvalmennuskursseja loppuvuodesta. Hämmennystä aiheutti kuitenkin valmennusten ajankohta – kolmena maanantaina jo kello 16.15? Ymmärrän, ettei aika tietenkään tule koskaan käymään jokaiselle, mutta harva pääsee lähtemään esimerkiksi normaalista toimistotyöstä ennen neljää. Jos kurssit alkaisivat vaikka viiden jälkeen, niin osallistumisprosentti voisi olla huomattavasti suurempi. Itseäni tämä asia alkoi harmittaa jo valmiiksi, sillä tiesimme heti mieheni kanssa ettei hänellä tule olemaan mitään mahdollisuuksia osallistua näille tunneille. Oma työni on ehkä helpommin sovittavissa, mutta ei sekään ole täysin varmaa. Olisin tietysti mieluiten mennyt kurssikerroille yhdessä mieheni kanssa. Nyt olemme siinä tilanteessa, että yritän mennä sinne yksin ja selostan sitten parhaani mukaan, mitä asioita siellä on käsitelty ja kerrottu. Löytyykö kohtalontovereita? Oletteko menneet kursseille yksin tai joutuneet olemaan kokonaan menemättä? 

Kaiken kaikkiaan tämä neuvolakäynti teki taas asiaa todellisemmaksi, että synnyttämään tässä ollaan menossa. Jotenkin oma pääni ei aina pääse siihen ajatukseen kiinni, että saamme oikeasti pienen käärön syliin ensi vuoden alkupuolella. Miellän asian niin, että tässä vaan odotellaan ja odotellaan sekä valmistaudutaan ja suunnitellaan ilman mitään konkreettista lopputulemaa. Eiköhän se tästä kuitenkin muutu, viimeistään silloin kun alamme laittamaan kotia valmiiksi vauvan tuloa varten 🙂