Tunkiolieroja mä metsästän!

Välillä havahtuu kesken omien puuhiensa ja pysähtyy pohtimaan, harrastavatkohan muutkin ihmiset samanlaisia juttuja. Tänä aamuna käytin nimittäin hyvän vartin metsästämällä mini-kompostistani tunkiolieroja biologi-ystävälleni viemisiksi. Minulle ämpäriin perustetun matokompostin kaivelu on ollut ihan arkijuttu viimeiset puoli vuotta, mutta kun toisinaan keskustellessa tuttujen kanssa käy ilmi, että syötän biojätteeni kerrostaloasunnon saunassa asuville tunkiolieroille, on keskustelun vastaparin ilme vähintäänkin hämmästynyt. Toisinaan hämmästykseen liittyy myös ”hyi, yök, matoja!” -tyyppisiä elementtejä, jotka ymmärrän hyvin, sillä itselleni kuolleet kalat (tai ehkä ylipäätään kuolleet eläimet, jotka edelleen näyttävät eläimiltä?) aiheuttavat ihan uskomattoman ällötysreaktion (jep, kaivellessani biojätepussista madoille herkkuja tökkäsin sormeni eilisen uunikalan nahkaan ja sain ihan naurettavan voimakkaan hyi-yök-ällöä! -reaktion).

Madot ovat kuitenkin yllättävän symppiksiä lemmikeitä. Ne esimerkiksi rakastavat salaattia, kaalia, kurkkua ja avokaadoa, mutta syövät kiltisti (joskin hitaammin) myös viherkasvien kuivahneita lehtiä ja suunnilleen mitä tahasta, mitä niille keksii antaa. Lisäksi ne ovat hajuttomia, hiljaisia, vievät vain vähän tilaa ja selviävät useamman viikon ilman hoitoa – täydellinen lemmikki paljon reissaavalle kerrostaloasujalle? 😉 

Nyt gradupuuhiin! Ihanaa sumuista syysperjantaita kaikille!