Esiintymisjännittäjä työhaastattelussa

Lapsena olin ujo ja hiljainen, mutta vasta teininä muuten rohkaistuessani minusta tuli esiintymisjännittäjä. Sen jälkeen on vastaan tullut monenlaisia esiintymistilanteita: on ollut ryhmätöiden esittelyjä, arvioitavia ryhmäkeskusteluja, suullisia kokeita, yksilötöiden esittelyjä, ohjeiden kailottamista satapäiselle joukolle, hissipuheiden pitoa, seminaariesityksiä, laulamista parin muun tyypin kanssa 500 hengen pikkujoulukahveilla ja vaihtarivuoden esittelyä 200-päiselle fuksilaumalle. Toiset esiintymiset ovat olleet ihan kamalia, iso osa hyvän valmistautumisen vuoksi ihan ok ja jopa mukavia. Yksi on kauhistuttavuudessaan kuitenkin ylitse muiden: työhaastattelu. Lähes kaikissa muissa edellisissä tiedän, mitä minulta odotetaan ja voin valmistautua sen mukaisesti. Voin opetella osani sanasta sanaan ulkoa ja hokea sitä, kunnes osaan sen ulkoa pahimmankin esiintymiskauhun iskiessä. Voin luottaa siihen (tai ainakin vakuuttaa itselleni), ettei juuri kukaan keskity sanomaani, eikä kukaan tuomitse, jos änkytän ja sekoilen sanoissani ja lopulta unohdan, mitä olinkaan sanomassa. 

Työhaastattelussa tilanne on toinen. Siinä tiedän faktaksi, että jokainen sanani rekisteröityy kuuntelijoiden aivoihin ja olen heidän jakamattoman huomionsa keskipiste. Sanan katoaminen, ajatuksen katkeaminen sen enempää kuin jännittäminenkään ei jää huomiotta. Työhaastatteluun voi valmistautua, tottakai, mutta koskaan ei voi tietää, onko varautunut juuri oikeisiin kysymyksiin. Lisäksi on asioita, joihin ei niin helposti voikaan valmistautua, kuten vaikka haastattelukysymyksessä mokaaminen ja mokasta toipuminen. Ei siis ole ihme, että työnhaastattelut jännittävät. Mutta miksi ihmeessä ne ovat yhtä jännittäviä silloinkin, kun haastattelijoina ovat oma lähiesimies ja hänen kollegansa? 

Näissä fiiliksissä jään siis käymään läpi yleisimpiä työhaastattelussa kysyttyjä kysymyksiä ja runoilen niihin päässäsi vastauksia, etten yllättävän kysymyksen tullessa totaali-jäätyisi tai päästelisi suustani aivan mahdottoman suuria sammakoita. Huomisen haastattelun jälkeen ilmaan jää leijumaan vielä kysymys: Entä jos en saanutkaan sitä? Ja aivan yhtä paljon: Voi ei, entä jos sain sen? 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *