Yksin reissussa

Edellisestä postauksesta on jo kauan, sillä kirjoittaminen on klassisesti jäänyt kaiken muun kiireen jalkoihin. Osa kiireestä on ollut sitä tavallista arkikiirettä mallia kiire-töissä-ja-aivokuolema-iltaisin, mutta mahtui sinne useampi viikko myös kivempaa kiirettä. Käytin nimittäin kaksi palkatonta kesälomaviikkoani uusien ihmisten, paikkojen ja kokemusten parissa Ranskaa ja Italiaa kierrellessäni.  

Ainoaksi matkaseuraksi tälle reissulle päätyi ainoastaan omani, useastakin syystä. Ensinnäkään futonin jakajani ei lämmennyt pätkääkään Ranskalle matkakohteena (eikä sen sääennusteelle), eikä kavereilta löytynyt tällä kertaa aikaa tai rahaa reissuun lähtemiseen. Ei sillä, että olisin kovasti yrittänyt matkaseuraa löytääkään, sillä olen todennut yksin matkustamisen oikein toimivaksi ratkaisuksi jo monta kertaa aiemminkin. Yksin reissatessa voi tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa tai olla tekemättä yhtään mitään. Toisaalta seuraa löytyy lähes aina, kun sellaista kaipaa, joten yksin ei joudu olemaan ellei erityisesti halua. Onhan yksin reissaamisessa huonotkin puolensa: kaikki selvittelytyö jää omille harteille, homman pitää toimia silloinkin, kun olet nälkäinen ja väsynyt, rannalla uimassa käyminen on normaalia hankalampaa eikä kukaan vahdi kamojasi sillä aikaa, kun käyt vessassa (oi rakas rinkkani, kuinka moneen vessaan olenkaan ahtautunut kanssasi). Ja sitten on tietenkin ne epämiellyttävät momentit, jolloin todella toivot, ettet reissaisi yksin. Tällä reissulla sellaisia oli, kun epämääräinen pappa tarjosi rahaa seksistä (ranskaksi tietenkin) puistossa keskellä päivää ja alkoi sen jälkeen seurata puistossa (onneksi puisto oli täynnä väkeä ja Velov-vuokrapyörillä pääsi poistumaan paikalta vauhdilla), ja vieraaseen kaupunkiin saapuminen illalla huomattavasti suunniteltua myöhemmin ja kävi ilmi, että hotelli sijaitsee keskustan epämääräisimmällä kadulla.

Reissua suunnitellessa ja vielä lähtiessäkin jännitti. Ei kuitenkaan yksin reissaaminen, sillä sitä olen harrastanut jo Englannissa, Irlannissa ja Skotlannissa, vaan ennemminkin kielitaitoa. Ennakkoluulohan kuuluu, että Ranskassa englannilla pärjääminen voi olla paikoin haastavaa. Eihän se ihan puppua ollut, kuten kävi ilmi. Toisaalta kolmella ranskan sanallani selvisin kohtuullisen onnistuneesti Pariisista Lyonin, Aix-en-Provencen, Marseillesin ja Saorgen kautta Italian puolelle, joten ei se mahdotontakaan ole, mutta aika ajoin hieman rasittavaa kyllä. Koomisinta oli, kuinka ihmisten kielitaito tuntui parantuvan välittömästi rajan ylityksen jälkeen. Tai kenties vain ihmisten kynnys puhua englantia laski. Joka tapauksessa päätin, että ennen seuraavaa Ranskan matkaani opettelen edes ranskan alkeet tai ainakin sen verran, että osaan kysyä ”Miltä laiturilta bussi Lyoniin lähtee?” Kävi nimittäin ilmi, että se on tieto, joka on kielitaidottoman yllättävän vaikea saada. 

Summa summarum: oli onnistunut reissu, yksin reissaaminen toimi pääosin erinomaisesti, tutustuin liutaan reissaajia ja näin upeita paikkoja, mutta Ranskaan en palaa ennen kuin kielitaitoa on päivitetty. 

Lopuksi kunnon kuvapläjäys, sillä parilla kuvalla olisi ihan mahdotonta kuvailla reissua. 🙂 

DSC00028 (1024x768).jpg

Saorgen ihanat kukkulat…

DSC00067 (768x1024).jpg

…vanhat kirkot…

DSC00073 (768x1024).jpg

…kissat…

DSC00076 (768x1024).jpg

…mystiset katuratkaisut…

DSC00086 (768x1024).jpg

…ihanat kujat…

DSC00116 (768x1024).jpg

…ja kadut…

DSC00137 (768x1024).jpg

…kukkulat…

DSC00170 (768x1024).jpg

…ja mainitsinko jo kukkulat..? 

DSC00180 (1024x768).jpg

 

DSC00286 (768x1024).jpg

Genovan sielukas leijona <3

DSC00348 (768x1024).jpg

Genovan akvaarion asukkaat hurmasivat kukin omalla tavallaan

DSC00410 (1024x768).jpg

 

DSC00424 (1024x768).jpg

 

DSC00428 (768x1024).jpg

 

DSC00473 (1024x768).jpg

 

DSC00469 (1024x768).jpg

 

DSC00568 (768x1024).jpg

Riomaggiore, Cinque Terre

DSC00560 (768x1024).jpg

Riomaggiore, Cinque Terre

DSC00586 (1024x768).jpg

Paikallista pikaruokaa

DSC00612 (768x1024).jpg

 

DSC00701 (768x1024).jpg

DSC00631 (768x1024).jpg

Manarola, Cinque Terre

DSC00736 (768x1024).jpg

Palazzo Brera, Milano

DSC00774 (768x1024).jpg

Kauniit ja rohkeat ovat aina muodissa Italiassa

DSC09144 (2) (768x1024).jpg

Pariisilaista katutaidetta

DSC09155 (2) (768x1024).jpg

Kanava Seinellä

DSC09092 (2) (768x1024).jpg

Pakollinen Notre Dame -kuva

DSC09176 (2) (768x1024).jpg

Vilkkuvan Eiffel-tornin juurella turistien hurratessa (kirjaimellisesti) valoshow’lle

DSC09407 (1024x768).jpg

Lyon

DSC09411 (1024x768).jpg

Lyon

DSC09419 (1024x768).jpg

Keikalle amfiteatteriin? 

DSC09503 (768x1024).jpg

Suihkulähde minun makuuni

DSC09534 (768x1024).jpg

Aix-en-Provence

DSC09741 (768x1024).jpg

Vieux Port, Marseille

DSC09776 (1024x768).jpg

Cathedrale Sainte-Marie-Majeure de Marseille

DSC09797 (1024x768).jpg

Chateau d’If eli Monte Criston kreivin vankilasaari

DSC09867 (768x1024).jpg

 

DSC09980 (1024x768).jpg

”Hei siistii..!”

DSC09964 (1024x768).jpg

Vieux Port, Marseille

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *