22.8.2015 gonewiththefairies

Yksin reissussa

Edellisestä postauksesta on jo kauan, sillä kirjoittaminen on klassisesti jäänyt kaiken muun kiireen jalkoihin. Osa kiireestä on ollut sitä tavallista arkikiirettä mallia kiire-töissä-ja-aivokuolema-iltaisin, mutta mahtui sinne useampi viikko myös kivempaa kiirettä. Käytin nimittäin kaksi palkatonta kesälomaviikkoani uusien ihmisten, paikkojen ja kokemusten parissa Ranskaa ja Italiaa kierrellessäni.

Ainoaksi matkaseuraksi tälle reissulle päätyi ainoastaan omani, useastakin syystä. Ensinnäkään futonin jakajani ei lämmennyt pätkääkään Ranskalle matkakohteena (eikä sen sääennusteelle), eikä kavereilta löytynyt tällä kertaa aikaa tai rahaa reissuun lähtemiseen. Ei sillä, että olisin kovasti yrittänyt matkaseuraa löytääkään, sillä olen todennut yksin matkustamisen oikein toimivaksi ratkaisuksi jo monta kertaa aiemminkin. Yksin reissatessa voi tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa tai olla tekemättä yhtään mitään. Toisaalta seuraa löytyy lähes aina, kun sellaista kaipaa, joten yksin ei joudu olemaan ellei erityisesti halua. Onhan yksin reissaamisessa huonotkin puolensa: kaikki selvittelytyö jää omille harteille, homman pitää toimia silloinkin, kun olet nälkäinen ja väsynyt, rannalla uimassa käyminen on normaalia hankalampaa eikä kukaan vahdi kamojasi sillä aikaa, kun käyt vessassa (oi rakas rinkkani, kuinka moneen vessaan olenkaan ahtautunut kanssasi). Ja sitten on tietenkin ne epämiellyttävät momentit, jolloin todella toivot, ettet reissaisi yksin. Tällä reissulla sellaisia oli, kun epämääräinen pappa tarjosi rahaa seksistä (ranskaksi tietenkin) puistossa keskellä päivää ja alkoi sen jälkeen seurata puistossa (onneksi puisto oli täynnä väkeä ja Velov-vuokrapyörillä pääsi poistumaan paikalta vauhdilla), ja vieraaseen kaupunkiin saapuminen illalla huomattavasti suunniteltua myöhemmin ja kävi ilmi, että hotelli sijaitsee keskustan epämääräisimmällä kadulla.

Reissua suunnitellessa ja vielä lähtiessäkin jännitti. Ei kuitenkaan yksin reissaaminen, sillä sitä olen harrastanut jo Englannissa, Irlannissa ja Skotlannissa, vaan ennemminkin kielitaitoa. Ennakkoluulohan kuuluu, että Ranskassa englannilla pärjääminen voi olla paikoin haastavaa. Eihän se ihan puppua ollut, kuten kävi ilmi. Toisaalta kolmella ranskan sanallani selvisin kohtuullisen onnistuneesti Pariisista Lyonin, Aix-en-Provencen, Marseillesin ja Saorgen kautta Italian puolelle, joten ei se mahdotontakaan ole, mutta aika ajoin hieman rasittavaa kyllä. Koomisinta oli, kuinka ihmisten kielitaito tuntui parantuvan välittömästi rajan ylityksen jälkeen. Tai kenties vain ihmisten kynnys puhua englantia laski. Joka tapauksessa päätin, että ennen seuraavaa Ranskan matkaani opettelen edes ranskan alkeet tai ainakin sen verran, että osaan kysyä ”Miltä laiturilta bussi Lyoniin lähtee?” Kävi nimittäin ilmi, että se on tieto, joka on kielitaidottoman yllättävän vaikea saada.

Summa summarum: oli onnistunut reissu, yksin reissaaminen toimi pääosin erinomaisesti, tutustuin liutaan reissaajia ja näin upeita paikkoja, mutta Ranskaan en palaa ennen kuin kielitaitoa on päivitetty.

Lopuksi kunnon kuvapläjäys, sillä parilla kuvalla olisi ihan mahdotonta kuvailla reissua. 🙂

DSC00028 (1024x768).jpg