Keskiverto keskiviikko

Leijutin jo Facebookissa kuinka olen nyt bloggaaja! 😀 Ajatus hymyilyttää vieläkin, koska tänne kirjoittaminen ja fiilisten jakaminen tuntuu super oudolle. Kai se tästä lähtee…

Kävin lenkillä kaverin kanssa ja ei varmaan yllättänyt, että aika paljon puhuimme tulevasta reissusta. Lenkin jälkeen mietin, että kuinkahan moni mun ystävistä on niiiiin kyllästynyt kuuntelemaan Thaimaa sitä, tätä ja tota -juttuja? En kyllä usko, että kukaan kehtaisi mulle sanoa, että ole jo hiljaa – ehkä! Osansa reissu huumasta, kutsutaan sitä nyt sillä nimellä, on saanut myös tuiki tuntemattomat. Mm. lehtimyyjät, R-kioskin täti ym. Pitäisikö olla vaan hiljaa? Tässä voisi nyt pyytää julkisesti kiitos ja anteeksi, kuuden viikon päästä en enään vaahtoa reissuun lähdöstä, KOSKA OLEN JO SIELLÄ!

Onhan se niin iso juttu lähteä kolmeksi kuukaudeksi pois tutuista ja turvallisista kuvioista. Toisaalta tästäkin voisi joku ajatella, että no big deal, mutta mulleppas se onkin järjettömän iso deal! 

Jouduin keväällä kirimään koulussa kursseja, ettei jäisi roikkumaan / rästiin mitään reissun aikana. Enään olisi yksi kurssi suorittamatta, sekin verkkoversiona (luennot yms. verkossa, aika järjetön tehtävä), mutta siihen liittyvät tehtävät suorastaan h-a-j-o-t-t-a-a. Itku ei ole kaukana. Joko blondi ei vaan tajua (sitten on kyllä mennyt kahden vuoden koulutus hukkaan) tai sitten se tehtävä on oikeesti vaan vaikea. Mä yritän, todellakin yritän, toivottavasti saan sen valmiiksi ennen lokakuun starttia.

Tsemppiä mulle ja kaikille muille saman tehtävän parissa puuhaileville!