”Rahanhaltija”

Taasko piti tuhlata rahaa vaatteisiin? No tietenkin piti. Viime viikonlopuksi oli luvattu oikein hyvää ilmaa ja ennustus toteutuikin. Päätin, että voisin lähteä kävelylle ja etsiä kenkiä, joilla jaksaa kävellä koko päivän, mutta ovat tyylikkäämmät kuin lenkkarit. Niitä vaan ei ole täällä! Joko aivan lättänäpohjaiset, kantapäihin osumaa ottavat tennarit tai tappokorot ilman minkäänlaista kunnollista tukea oikeasta kohdasta. Noh, ehkä toisesta kaupungista voisi löytyä.

Löysin kuitenkin kaksi puseroa.. Ja uuden lompakon, jotta ”hallitsisin rahojani paremmin” 😀 Olin nähnyt kyseisen lompakon aikaisemmin ja ihastunut siihen, mutta päätin, että en moista turhuutta osta, onhan minulla ihan hyvä kukkaro. Uusi lompakko kävi monesti mielessä kaupan kassalla, kun yritin etsiä yhden tai kahden sentin kolikoita jostain korttien, seteleiden ja muiden isompien kolikoiden keskeltä. Mut mihinkäs sitä on kiire, kun ei tunnu täällä muillakaan olevan – varsinkaan kaupan kassoilla. Noh, kestin tätä sen parisen viikkoa ja päätin käydä Mangossa katselemassa muuten vain, jos sieltä löytyisi jotain kivaa. Ja kappas! Siellä se paljon miettimäni lompakkoni oli vielä hyllyssä ja päätin tällä kertaa ottaa sen mukaani. Onhan siinä niinkin hienot ominaisuudet kuin jakajat! Saisin kortit omaan välikköön, setelit omaan ja kolikot omaansa. WAU! Ja se kaiken lisäksi sopi käsilaukkuni kanssa täydellisesti. Mitä ihmettä ajattelin ensimmäisellä kerralla, kun käänsin selkäni tälle elämää helpottavalle asialle. Ajattelin näköjään järjellä.

Ja tässä vielä kuvamateriaalia elämän helpottajasta:

wp_000669.jpg

Mango 12,99€

Ja jakajat!wp_000671.jpg

Ja tässä vielä kaksi ostamaani puseroa. Nekin lämmittävät eli helpottavat elämääni.

wp_000706.jpgIn Side 12,99€. Paljon on näkynyt seilori-henkistä ja selkeitä linjoja vaatekauppojen hyllyllä kevätmuodissa.

 

wp_000704.jpgMango 25,99€. Ja taas iso neule. Tällä kertaa se kimalteli. Siksi. Ostin siis aikaisemmin Mangosta saman tyylisen neuleen: Palvelua suomeksi

 

PS. Katsotaan kuinka jatkossa käy uuden rahanhaltijani kanssa.

Muoti Raha Trendit

Testikierros: katkarapuja

wp_000582.jpg

Kalat eivät ole suurinta herkkuani, mutta katkaravut kylläkin. Rakastuin niihin vuosi sitten Väli-Amerikan reissullani. En kuitenkaan osaa sen kummemmin kokata niistä ihmeellisyyksiä. Wokkeihin, salaatteihin –  ja ihan sellaisenaan. Niin kuin tänään.

wp_000653.jpg

Valitsin testiajooni vaalempia (ja isompia!), enemmän kuvan vasemmalla puolella olevia muutamia kappaleita. Kuulemma ei tarvitse kuin laittaa jääkaapista huoneenlämpöön odottelemaan hetken, niin ovat valmiina napsittavaksi. Halusin hieman paistaa näitä, koska pidän katkaravuista lämpiminä. Varsinkin sellaisenaan syötynä. wp_000682.jpgEn maustanut sen kummemmin, vaan päänkatkoilu alkoi parin minutin paistamisen jälkeen. Aivan täydellisen mehukkaita ja herkullisia. Tämäkin setti maksoi 1,16€. Kilohinta näkyykin jutun ensimmäisessä kuvassa, joten ei ole kallista.  Näitä tulen todellakin ostamaan lisää.

Koti Ruoka ja juoma Matkat