Miks kukaan ei leiki mun kanssa?

Vaikea saada itsensä mukaan piireihin :/ Pidän itseäni sosiaalisena ihmisenä, mutta minun on vaikea saada homma alkuun. Eli itsestä se lähtee. Moni täällä olija on ollut jo syksystä täällä. Hyvin on otettu vastaan FB:iin perustetusta ryhmästä, mutta on vaikea välillä saada se oma suu auki. Olen kyllä yrittänyt kysellä paljon. Ainoa ongelma voisi olla se, että ainoa aktiviteetti täällä tuntuu olevan juhliminen. Sitä en jaksa koko aikaa. Noh, 1,5 viikkoa vasta täällä. Kyllä se siitä. 

Iltapäivällä käyn ostamassa kuntosalille jotkut mukavat treenihousut. Eilen kotihousuissa salilla oleminen oli turhankin mukavaa. Tänään on paikat jumissa, joten huomenna takaisin salille. Yritän saada itseni takaisin kuntoon ja vielä paremmaksikin, kun siihen on aikaa nyt toistaiseksi suotu ja mitään ei yliopiston kuntosali maksa 🙂

Suhteet Ystävät ja perhe

Saturday night fever

Tänään ei menojalka vipata, vaan rauhakseen tämä ilta pienen lämmön takia. Ajattelin kyllä illalla käydä pikaiseen ulkona istumassa hetken ja nauttia lasillisen viiniä, jos saan seuraa jostain ja olo on parempi. Eilinen kahvilla käynti piristi minua huomattavasti ja intouduin kävelemään hieman lähiympäristössä katsellen mitä ympäriltä löytyy. wp_000524.jpgTämä vuori näkyy joka kerta kotoa ulos astuessani ja tuntuu aivan upealta näyltä.

Pari tuntia onnistuin kuluttamaan aikaani. Ruokakaupassakin piti käydä vain pikaisesti, mutta jäin ihmettelemään monia tuotteita, mitä en ollut aikaisemmin nähnyt. Mukavaa oli ihmetellä kaikkea uutta.

Olen myös kaivannut jotain vanhaa, nimittäin Suomeen jäi Salatut Elämät, jota katson joka päivä. Katsomohan ei toimi ulkomailla, joten olen yrittänyt keksiä vaikka ja mitä kiertotapoja siinä onnistumatta. Eilen päätin hakea uudelleen, jos olisi joku toinen tapa, niin aika helposti sitten löysin tämän nettisivun Googlen avulla:

http://salsutennakkoon.blogspot.fi/

Sieltä ulkomailla oleskeville ja salkkareiden nälkäisille 😉

Hyvinvointi Terveys Matkat